Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lasiliukuseiniä Triplan asuinhuoneistoihin

Keski-Pasilan Triplan asuinrakennuksissa on asennettu julkisivuihin lasiliukuseiniä parvekkeiden ja huoneistojen väliin. Tällainen seinäratkaisu soveltuu hyvin tilanteisiin, joissa varsinaisen asuintilan ja parvekkeen välille halutaan toteuttaa kiinteämpi yhteys kuin perinteisillä ikkuna- ja oviratkaisuilla olisi mahdollista.

Helsingin Pasilaan rakennettu Tripla muodostaa yhtenäisen rakennuskokonaisuuden. Siihen kuuluu suuren kauppakeskuksen lisäksi asuntoja, hotelli, toimistoja, rautatieasema sekä muita liikenneterminaaleja.

”Toimitimme lasiliukuseinät parvekkeiden taustaseinille Triplan asuintalojen neljään asunto-osakeyhtiöön”, kertoo myyntiyksikön johtaja Mikko Murtonen Profin Oy:stä.

”Lasiliukuseinä maksimoi asumisen hyötyneliöt sekä parvekkeen puolella että sisätiloissa. Ratkaisu päästää luonnonvaloa esteettömästi asuntoon ja yhdistää parvekkeen saumattomasti osaksi huoneiston oleskelutiloja.”

”Profinin lasiliukuseinä on suunniteltu talon ulkoseinätuotteeksi, joten siinä on hyvin energiatehokas rakenne. Liimapuurungolla ja kolminkertaisella lasielementillä on hyvä lämmöneristyskyky: jo vakiorakenteella U-arvoksi saadaan 0,73 W/m2K. Suuremmilla lasielementtien pinta-aloilla U-arvo saadaan peräti 0,64:ään”, Murtonen vakuuttaa.

Koko parveketila aktiivikäyttöön

Murtosen mukaan Profinilla on yli 40 vuoden kokemus ikkuna- ja ovituotteiden valmistamisesta. Lasiliukuseiniäkin yhtiö on valmistanut lähes 30 vuoden ajan.

”Tämäntyyppiset lasiliukuseinät alkoivat Suomessa yleistyä 2000-luvun alkupuolella, mutta asuinkerrostaloihin niitä on oikeastaan asennettu vasta 2010-luvulla. Profin on ollut tässä kehityksen kärjessä.”

”Myös suunnittelijat suosivat liukuseinärakenteita, ja monissa juuri nyt rakennettavissa kerrostaloissa niitä paljon. Rakenteella on pitkä elinkaari”, toteaa Murtonen. Triplan asuintaloihin on asennettu yhteensä noin sata lasiliukuseinää.

”Tällaisen rakenteen avulla saadaan enemmän lasipintaa parvekkeen puoleisiin seiniin kuin muilla rakennetyypeillä. Samalla huoneiston asuintilaa saadaan jatkettua parvekkeelle. Koko parveketila voidaan ottaa käyttöön paremmin ja monipuolisemmin kuin perinteistä saranaovea käytettäessä.” Kaikki Triplan asunnot eivät ole vielä käytössä, mutta kaikki lasiliukuseinät niihin on jo asennettu. ”Lasiliukuseinät toimitettiin Profin 5in1 -elementoidulla rakenteella.”

Elementti voidaan nostaa paikoilleen samaan aikaan muiden seinäelementtien tai -rakenteiden kanssa.

Suuremman rakenneosan asentaminen säästää työmaatunteja ja lyhentää työmaan kokonaiskestoa. ”Elementti on tehtaalla valmiiksi levysuojattu, mikä vähentää työmaalla mahdollisesti aiheutuvia vaurioita”, Murtonen selittää.

kuva

Lasiliukuseinillä avoimempi ilme

Triplan julkisivujen pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Matti Linko helsinkiläisestä Arkkitehtitoimisto Soinio & Horto Oy:stä toteaa, että lasiliukuseinä valittiin ratkaisuksi ennen muuta arkkitehtonisin perustein.

”Alun perinkin ehdotimme Triplaan tällaisia lasiliukuseiniä, mutta myös tilaaja YIT oli päätöksenteossa mukana ja piti tätä ratkaisua hyvänä ja onnistuneena”, Linko sanoo.

”Parvekeseinille haluttiin tämäntyyppiset lattiaan asti ulottuvat lasiseinät, koska tavoitteina olivat avoimempi ilme ja laajempi avattavuus. Huoneistoissa on lattialämmitys, mikä osaltaan mahdollistaa tällaisen rakenteen.”

Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut alumiinirunkoinen liukuseinä. Linko kuitenkin arvioi, että puurunkoinen ratkaisu oli lämpimämmän tuntuinen ja siksi sopivampi vaihtoehto.

”Koko Triplan julkisivujärjestelmä perustuu korkeisiin ikkunoihin. Ne ovat rakennushankkeen läpimenevä teema. Parvekepuolisiin seiniin päätettiin sitten asentaa Profin Oy:n toimittamat lasiliukuseinät.”

Linko toteaa Triplan olleen ensimmäinen kohde, johon hän on suunnitellut lasiliukuseiniä rakennuksen julkisivuihin.

”Asennukset työmaalla onnistuivat hyvin, ja kaikki sujui kuten pitikin. Mitään ongelmia ei ole havaittu”, Linko mainitsee.

Lisätietoja: www.profin.fi

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Habitare 2026 kokosi alan yhteen

Habitare 2026 kokosi yhteen muotoilusta, huonekaluista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat sekä alan ammattilaiset. Tapahtumassa esiteltiin ajankohtaisia tuotteita, brändejä ja suunnittelua, mutta esiin nousi myös kiertotalouden kasvava merkitys koko toimialalla.

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Vältä vesivahingot huolehtimalla vesieristyksestä

Betonin pinnoituksessa käytettävät Polymeeripinnoitteet, (epoksit, akryylimassat polyuretaanipinnoitteet) eivät itsessään toimi vesieristeinä. Vesieriste on oma joustava kerros, joka asennetaan pohjaprimerin päälle. POLYMEERIMASSOJEN

Hiilinegatiivisten tekstiililaattojen valikoima laajenee

Syyskuun alussa Suomen markkinoille lanseeratut hiilinegatiiviset tekstiililaatat tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia erilaisten tunnelmien luomiseen toimitiloihin ja julkisin tiloihin. Materiaaliteknologialtaan ainutlaatuiset hiilinegatiiviset tekstiililaatat

Akustiikkaratkaisuja puhtaisiin tiloihin

Hygieenisten tilojen akustiikkaratkaisuissa tärkeitä ominaisuuksia ovat korkeat hygieniastandardit, helppohoitoisuus ja kosteudenkestävyys. Helposti puhdistettavat kivivillapohjaiset Rockfon® CleanSpace™ -akustiikkalevyt eivät edistä mikrobien kehittymistä.

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.