Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lämpöolosuhteet suunnittelupöydälle

KUVA: 123RF

Uusi opas antaa esimerkkejä lämpöolosuhteiden laskennalliseen tarkasteluun

Sisäilmastoluokituksen lämpöolosuhteiden laskennalliset tarkastelut -opas julkaistiin huhtikuussa. Rakennushankkeiden tilaajille ja toteuttajille suunnattu opas antaa konkreettisia esimerkkejä erilaisten
tilojen lämpöolosuhdetavoitteiden saavuttamiseksi.

SISÄILMAYHDISTYS RY julkaisi huhtikuussa Sisäilmastoluokituksen
lämpöolosuhteiden laskennalliset tarkastelut
-oppaan, jonka tavoitteena
on yhtenäistää sisäilmaston lämpöolosuhteiden suunnittelua sekä toimia
tukena ja apuna laskennallisia tarkasteluja tehtäessä.

”Sisäilmastoluokituksen mukaisten sisäilmaston lämpöolosuhteiden
suunnittelussa on ollut tulkintahaasteita, joista on keskusteltu jo pidemmän
aikaa. Keskusteluista syntyi kipinä oppaan laatimiseen. Hanke
oppaan laatimiseksi käynnistettiin keväällä 2022”, sanoo Sisäilmayhdistys
ry:n toiminnanjohtaja Mervi Ahola.

Oppaan laatimiseen osallistuivat Sisäilmastoyhdistyksen
lisäksi
Equa Simulation Finland Oy ja Aalto-yliopisto. Lisäksi hankkeen ohjausryhmässä
oli mukana useita rakennus-, talotekniikka- ja aurinkosuojausalan
toimijoita.

Opas tarjoaa käytännön laskentaesimerkkiä sisäilmastoluokituksen
soveltamiseen useissa erilaisissa kohteissa. Opasta laadittaessa nousi
esiin myös sisäilmastoluokitusta koskevia kehitystarpeita, ja Sisäilmayhdistys
aloittaa lähiaikoina prosessin sisäilmastoluokituksen kehitystarpeiden
kartoittamiseksi.

Sisäilmastoluokitusta hyödynnetään rakennusalalla terveellisempien ja
viihtyisämpien rakennusten rakentamiseksi. Alun perin 1990-luvulla laadittua
sisäilmastoluokitusta on jatkokehitetty vuosien mittaan, ja uusin
versio ilmestyi vuonna 2018.


KUVA: ADOBESTOCK

Ylilämpenemiseen voidaan vaikuttaa suunnitteluvaiheessa

Ylilämpeneminen on helposti mitattavissa ja vaikuttaa merkittävästi rakennuksen
viihtyisyyteen. Kasvava vaatimustaso rakennuksen lämpöolosuhteita
kohtaan ja pitenevät hellejaksot lisäävät tarvetta tarkastella lämpöolosuhteita
suunnitteluvaiheessa.

”Tällä hetkellä rakennusten ylilämpeneminen herättää runsaasti keskustelua,
sillä lämpöolosuhteet ovat keskeisiä rakennuksen viihtyisyyteen
vaikuttavia tekijöitä. Haluamme
tuoda laskentaesimerkkien avulla esiin
sen, että lämpöolosuhteisiin voidaan vaikuttaa huomattavasti suunnitteluvaiheessa”,
Ahola sanoo.

”Keskeisenä ohjenuorana on, että laskennan on oltava ohjaavaa, ei
toteavaa. Tavoitteet voidaan saavuttaa erilaisilla toteutustavoilla. Pyrimme
tunnistamaan suunnittelun kipukohdat ja tarjoamaan apua ja tukea niiden
ratkaisemiseksi”, sanoo tekniikan lisensiaatti ja Equa Simulation Finlandin
toimitusjohtaja Mika Vuolle.

Oppaan laskennallisissa esimerkeissä fokuksessa on lämpöolosuhteiden
tulkitseminen kokonaisvaltaisesti, ja esimerkeissä on huomioitu
rakennushankkeiden tekijät ja tilaajat.

Sisäilmaston huomioiminen suunnittelun alusta lähtien varmistaa sen,
että sisäilmastotavoitteisiin päästään kustannus- ja energiatehokkaasti.

Esimerkiksi ulkopuolinen aurinkosuojaus kuten markiisit, aurinkolipat
ja
ikkunapinta-alojen huomioiminen vähentävät koneellisen jäähdytyksen
tarvetta.

”Asetetut tavoitteet saavutetaan yleensä huomattavasti pienemmillä
jäähdytystehoilla, kun sisäilmasto otetaan huomioon jo alkuvaiheessa.
Hyvin suunniteltu aurinkosuojaus estää ylilämpenemistä siten, että sisätiloihin
pääsee riittävästi luonnonvaloa”, Vuolle sanoo.

”Ylilämpeneminen on
helposti mitattavissa
ja vaikuttaa merkittävästi
rakennuksen viihtyisyyteen.


KUVA: SISÄILMAYHDISTYS RY

Laskentaesimerkit konkretisoivat erilaisia vaihtoehtoja

Vuolle pitää tärkeänä ottaa tarkasteluun laajasti erilaisia näkökulmia päätöksenteon
tueksi. Laskennalliset tarkastelut tarjoavat rakennushankkeen
eri osapuolille ymmärrystä siitä, mitä erilaisilla lämpöolosuhteisiin vaikuttavilla
ratkaisuilla voidaan saavuttaa.

”Vuosien saatossa olemme havainneet, että työn tueksi kaivataan
konkreettisia esimerkkejä. Oppaaseen sisällytettiin erilaisia kohteita,
joista jokaista tarkastellaan kahden tai kolmen erilaisen laadintaesimerkin
kautta”, Vuolle sanoo.

Oppaaseen valittiin esimerkkikohteiksi asuinkerrostalo, opetustila,
avotoimisto ja neuvotteluhuone. Esimerkeissä tarkastellaan, miten aukotus
sekä lasitus- ja aurinkosuojausvaihtoehdot, ilmanvaihto ja muut talotekniset
järjestelmät vaikuttavat lämpöolosuhteisiin ja koneellisen jäähdytyksen
tarpeeseen.

Laadintaesimerkit näyttävät konkreettisesti sen, että sisäilmastolle
asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa useilla eri tavoilla. Sopivan vaihtoehdon
valitsemiseen vaikuttaa kokonaisuus ja hankkeessa määritellyt
painoarvot
eri näkökulmille.

”Jo yksistään sisäilmaston lämpöolosuhteisiin vaikuttavissa ratkaisuissa
valintaan voivat vaikuttaa esimerkiksi investointikustannukset, käyttökustannukset, energiankulutus, käytettävyys ja huollettavuus”, Vuolle
toteaa.

Riittävät lähtötiedot varmistavat onnistuneen lopputuloksen

Oppaaseen sisällytettiin selventäviä ja tarkentavia osioita, joiden pohjalta
tilojen tilaajalta tai käyttäjältä voidaan pyytää tarvittavat lähtötiedot suunnittelutyön
tueksi. Tilaajalle opas tarjoaa tietoa tarvittavien lähtötietojen
määrästä ja laadusta siten, että asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa.

”Aina tilojen lopullinen asemointi ja koko eivät ole tiedossa projektin
alussa, mutta hatarillakin lähtötiedoilla voidaan tehdä suuntaa antavia
tarkasteluja. Muun muassa tilan käyttötarkoitus ja käyttöprofiili sekä tilan
tekninen varustelu ovat tärkeitä lähtötietoja”, Vuolle sanoo.

Olosuhdesimuloinnit tarjoavat tilaajalle tietoa, jonka pohjalta voidaan
jo suunnittelun alkuvaiheessa tarkentaa esimerkiksi aukotusta tai tilojen
sijoittelua rakennuksessa.

”Vuosien saatossa
olemme
havainneet, että työn
tueksi kaivataan
konkreettisia
esimerkkejä.

Hankkeen edetessä sisäilmaston lämpöolosuhteita voidaan tarkastella
uudelleen sitä mukaa, kun esimerkiksi huoneistojen pohjapiirrokset
ja huoneistokoot tai koululuokkien teknisen varustelun määrä tarkentuvat.

”Energiatehokkain talotekninen järjestelmä on se, jota ei tarvitse
rakentaa. Passiivinen aurinkosuojaus kannattaa aina ottaa laskennalliseen
tarkasteluun huomioiden samalla riittävä päivänvalon pääsy tiloihin”, lisää
Vuolle.

Sisäilmaluokituksen laskennalliset tarkastelut -oppaan voi ladata
maksutta Sisäilmayhdistyksen sivuilta osoitteesta: www.sisailmayhdistys.fi/julkaisut/sisailmastoluokitus

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Tyyliä kulunvalvontaan laadukkailla turvaporteilla

Modernissa henkilöliikenteen kulunvalvonnan sensoriportissa yhdistyvät huipputeknologia ja sulavalinjainen muotoilu. Portin LED-valaistus ohjaa kulkua ja ilmentää yrityksen brändivärejä. Sensoriportit edustavat sisätilojen henkilöliikenteen

Valolla uutta ilmettä sisä- ja ulkotiloihin

Luovaa innovatiivista suunnittelua, uutta teknologiaa sekä joustavasti muunneltavia asennuksia kannattaa soveltaa niin sisä- kuin ulkovalaistuksenkin ratkaisuissa. Tilaan soveltuva ja hyvältä näyttävä

Älyvalaistus mukautuu erilaisiin tarpeisiin

Langattomat valaistusjärjestelmät ovat käyttäjäystävällisiä ja nopeita asentaa Piispanportin toimitilakiinteistöön asennettiin langaton valaistusjärjestelmä. Valaistusta voi säätää valaisinryhmittäin tai valaisinkohtaisesti mobiilisovelluksella. Liiketunnistimet ja

VIVARES: Valonohjaus, entistä mukavampaa

Tulevaisuuden vaatimukset täyttävä VIVARES IoT-valonohjausjärjestelmä tuo valon eloon. Se tekee optimaalisten valaistusolosuhteiden säätämisen entistä helpommaksi ja joustavammaksi. Luotettava järjestelmä soveltuu useimpiin

Klassista designia modernilla teknologialla

Kosketusvapaa pesuallashana on tyylikäs, ekologinen ja hygieeninen valinta Suomen ympäristövaatimukset täyttävä kosketusvapaa hana sopii julkisiin ja yksityisiin tiloihin. Infrapuna-sensorilla toimiva hana

Syväsäiliöjärjestelmät tehokkaiksi ja kestäviksi

Maahan kaivettavat jätesäiliöt säästävät kiinteistöissä tilaa ja ovat hygieeninen vaihtoehto. Nykyaikaiset jätteenkeräysjärjestelmät suunnitellaan tiiviiksi, lujiksi ja kierrätystä tehostaviksi. Lahdessa ja Virroilla

Täsmäratkaisut turvalliseen kulunvalvontaan

dormakaba on tuttu yritys kulunvalvontaratkaisujen ja mobiilin kulunvalvonnan kehityksen kansainvälisestä kärjestä – mutta minne alan evoluutio johtaa seuraavaksi? dormakaban Suomen maajohtajana

Valolla rakennetaan tilan identiteetti

Valaistus on olennainen osa arkkitehtuuria ja tilasuunnittelua – se määrittää tilan tunnelman, ohjaa liikkumista ja viestii vastuullisuudesta. Moderni valaistussuunnittelu yhdistää esteettisyyden,

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

DALI-2 saatavilla nyt kaikkiin projekteihin

Helvar tuo markkinoille uuden DALI-2 Imagine 945 Multi-Master -reitittimen, joka on merkittävä laajennus Helvar Imagine -tuoteperheeseen. 945-reititin on suunniteltu vastaamaan älyrakennusaikakauden

EPD tekee vastuullisuudesta konkreettista

Rakennusala on siirtymässä kohti kestävämpiä ratkaisuja. EPD-ympäristöselosteiden avulla arkkitehdit, suunnittelijat ja urakoitsijat voivat tehdä vastuullisia tuotevalintoja, joiden ympäristövaikutukset voidaan todentaa läpinäkyvästi