Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Lahden Sibeliustalon pääsaliin yli 1 200 Hamarin istuinta

Vuonna 2000 valmistuneen Lahden Sibeliustalon pääsalin on sanottu olevan akustinen ihme. Korkealaatuiseen äänentoistoon vaikuttaa salin muodon, liikuteltavan kanoopin, akustisten ovien ja uritetun seinäpinnan lisäksi istuinten malli ja materiaali. Siksi remontin yhteydessä uusittavien istuinten akustisiin ominaisuuksiin paneuduttiin huolella.

Hamarin mallituolia luonnehdittiin jo heti tarjousvaiheessa hyväksi: ”Nämähän ovat
paremmat kuin alkuperäiset.” Taitavan teknisen suunnittelun ansiosta uusien istuinten ilme
ja akustiset ominaisuudet saatiin säilytettyä entisen kaltaisina, mutta ergonomiaan ja
tekniikkaan tehtiin päivityksiä. Käyttömukavuutta lisättiin esimerkiksi laskemalla käsinojia
ja parantamalla selkäpehmusteiden kimmoisuutta. Uusittu selkeämmin näkyvä
paikkanumerointi helpottaa paikan löytämistä hämärässä. Tuotannossa käytettiin mm.
kuitulaser-tekniikkaa metalliosien valmistuksessa ja Lahdessa puristetut istuinpohjat ja
taustalevyt tuovat istuimiin paikallista osaamista. Verhoilukangas värjättiin alkuperäisten
tuolien sävyyn, istuimien vastapainot kierrätettiin sellaisinaan uusiin tuoleihin.

kuva

Kaikkiaan 1 229 paikkaa sisältävä urakka sisälsi erilaisia tuolityyppejä neljässä
kerroksessa. Näkyvyyden takaamiseksi eri puolilta salia kiinteitä katsomotuoleja toimitettiin
kolmella eri selkäkulmalla ja liikuteltavia Move-palkkituoleja kahdella eri kulmalla.
Toimitukseen kuuluivat myös eri kerroksissa sijaitsevat irtotuolit sekä kuoron istuinpenkit.
Istuimet kiinnitettiin sijainnin mukaan joko teräspalkkiin, rintapintaan tai tasalattiaan.
Permannon kolmen etummaisen ja kahden takimmaisen rivin tuolit muutettiin helposti
liikuteltaviksi palkkituoleiksi.

Hamarin toimitusjohtaja Jari Jääskelä on toteutukseen erittäin tyytyväinen:

”Sibeliustalon toimitus onnistui erinomaisesti. Saimme aikaan alkuperäistä akustiikkaa ja
tunnelmaa kunnioittavat mutta entistä mukavammat istuimet konserttikävijöiden iloksi.
Heidän kokemuksensahan on viime kädessä ratkaisevaa.”

Lisätietoja: www.hamari.pro

kuva

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Kalusteet

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja pukeutumisen

Luovuuden linnoitus – Supercell

Supercell sai hienon pääkonttorin Wood Citystä – mutta aivan käden käänteessä ei kotipesään päästy. Vuonna 2021 valmistuneen Wood City -kortteliin kuuluu

Rakkaudesta vihersisustamiseen

Moderni viherseinäratkaisu on muunneltava ja kevyesti liikuteltava. Hybridikalustesarjan pelkistetty muotokieli nostaa viherkasvit esille ja tuo luonnonmukaista viihtyisyyttä sisätiloihin. Kotimainen ViViKo® on

Hyvä käsihygienia on vastuullisuutta

Keski-Suomen Sairaala Novan huipputason hygieniajärjestelmät on tuotettu vastuullisesti ja laadukkaasti kotimaisista raaka-aineista. Katrin – tuotteilla on läpinäkyvä arvoketju metsästä aina loppukäyttäjälle

Tilan täydeltä puhdasta ilmaa

Keski-Suomen uudessa keskussairaalassa puhtaasta sisäilmasta voi nauttia täysin siemauksin. Modernin sairaalaympäristön toimitiloja täydentävät muuntojoustavat moduulitilat, joissa ihmiset viihtyvät, mutta virukset eivät.