Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kehitysvammaisten ihmisten asumiseen tarvitaan lisää yksilöllisyyttä ja monipuolisuutta

Ympäristöministeriön ja Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen rahoittama ja Kehitysvammaliiton toteuttama monipuolinen selvitys kehitysvammaisten ihmisten asumisen nykytilasta ja tulevaisuuden suunnista on valmistunut. Selvityksen mukaan nykyinen asumispalvelurakenne ei mahdollista riittävästi yksilöllistä asumista ja myös tuetussa asumisessa on kehitettävää. Selvityksessä laadittiin myös hyvinvointialueille malli asumisen suunnitteluun kehitysvammaisten ihmisten tarpeisiin.

Yhä useampi kehitysvammaisista ihmisistä haluaa asua tavallisessa asunnossa, mikä onnistuu kotiin saatavan ja lähiympäristön tuen avulla. Asuminen tavallisilla asuinalueilla sekä laitoshoidosta luopuminen ovat myös valtion vammaispoliittisena tavoitteena.  YK:n vammaissopimus korostaa itsenäisen elämän tukemista ja valinnanvapautta asumisessa. Maamme laitoksissa on kuitenkin edelleen kehitysvammaisia ihmisiä, joista osa lapsia. Suurin osa asumispalvelujen piirissä asuu ryhmäkodeissa.  

Kehitysvammaisten ihmisten yksilöllinen asuminen -hankkeessa selvitettiin haastattelujen ja kyselyn avulla, kuinka yksilöllistä ja monimuotoista asuminen on tällä hetkellä. Selvitys osoittaa, että hyvinvointialueilla tunnistetaan, ettei nykyinen asumispalvelurakenne vielä mahdollista riittävästi yksilöllistä asumista, vaan asumisyksiköt ovat edelleen asumisen päämuoto. Tämä rajoittaa kehitysvammaisten ihmisten oikeutta valita, missä ja kenen kanssa asua. Erityisesti vaativan tuen järjestäminen sekä tuetun asumisen ratkaisut ovat jääneet liian vähälle huomiolle.  

Vammaispalvelulaki antaa vahvan perustan yksilöllisen tuen järjestämiselle, mutta sen soveltaminen edellyttää nykyisten palvelurakenteen tarkastelua ja asumisen kehittämistä.  Aiemmin luodut ratkaisut, kuten asuntoryhmät ja -verkostot tuovat monimuotoisuutta asumisen toteutukseen. 

Suunnittelumalli tarjoaa pohjan kehitysvammaisten asumisen kehittämiseen 

Hankkeessa laadittiin myös hyvinvointialueiden tueksi suunnittelumalli vammaisten ihmisten asumiseen. Suunnitelmat vahvistavat yhteistyötä hyvinvointialueiden ja kuntien välillä, tukevat asumisen kehittämistä kokonaisuutena erilaisine ratkaisuineen ja lisäävät kehitysvammaisten ihmisten osallisuutta. Kun asuminen vastaa yksilöllisiä tarpeita, vältetään myös tilanteita, joissa ihmiset ovat raskaammissa palveluissa kuin heidän tarpeensa vaativat.  

Valtiolta tukea asumisratkaisujen toteutukseen 

Valtio tukee erityisryhmien asuntojen rakentamista ja korjaamista korkotukilainalla ja erityisryhmien investointiavustuksella. Vuosina 2025–2027 Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus rahoittaa pääasiassa kehitysvammaisten, vaikeavammaisten ja autismikirjoon kuuluvien henkilöiden sekä asunnottomien asumista. Rahoitusta voi saada esimerkiksi erillisiin asuntoihin osana tavallista vuokrataloa, eriytettyihin asuntoryhmiin ja asumisyksiköihin lapsille ja vaativan tuen tarpeisiin. Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus kannustaa toimijoita suunnittelemaan uusia innovatiivisia asuntoratkaisuja. 

Kuvat: Pexels

Lähde: Ympäristöministeriö

Jaa tämä artikkeli: 

Rakentaminen

Naapurista mallia viherrakentamiseen

Miksi vähähiiliset ratkaisut ja viherrakentamisen arvostus ovat Ruotsissa selvästi pidemmällä kuin Suomessa? Erot eivät selity vain ilmastolla tai kaupunkirakenteella, vaan ennen

Opas rakennusperintölain soveltamiseen on julkaistu

Ympäristöministeriö on julkaissut soveltamisoppaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain soveltamisen tueksi. Opas yhtenäistää rakennusperintölain tulkintaa ja soveltamista. Rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia, eli

Vanhaa kunnioittaen, uutta rakentaen

Vallilan toimistohanke yhdistää 70-luvun perinnön ja kestävän rakentamisen Kohdetiedot: Vallila C5 Tilaaja: Pembroke Real Estate OyAsiakas: NCCArkkitehtisuunnittelu: Tengbom OyPääsuunnittelija: Petrus LaaksonenVastaava

Puuta, pronssia ja punatiiltä

SKiB-kampus on avoin, monikielinen ja monikerroksinen tila, joka yhdistää oppimisen, taiteen ja yhteisöllisyyden Porin kaupunkirakenteeseen. Rakennuksen arkkitehtuurissa kiteytyvät historian kunnioitus, kestävä

Uusi kerros korjausrakentamiseen

Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kerrostalon korjaamisen ideakilpailu käy tänä keväänä nelikerroksisen asuintalon kimppuun Tampereen Onkiniemessä. Vuonna 1972 valmistunut As Oy Näsinkorkee saa kilpailussa

Rakennuksille ympäristötase elinkaaren mukaan

Kirjoittaja: Leena Lundell Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin

Varmaa vedenpoistoa Seal in teknologialla

Vuonna 1972 Münchenin Olympiastadionista tuli ensimmäinen rakennus, jonka pintavedenpoistoon käytettiin ACO:n polymeeribetonista valmistettua kourua. Sen ylivoimaisten ominaisuuksien ansiosta tästä ympäristöä säästävästä

Opasteita K-ryhmän päätoimitaloon

K-Kampus K-ryhmän uusi päätoimitalo K-Kampus valmistui kesän 2019 aikana Helsingin Kalasatamaan. K-Kampus on yli 1 800 työntekijän seitsenkerroksinen, 37 000 m2

Plootu19 -tapahtuma esittelee metallijulkisivuja

Syyskuussa 2019 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään ’Plootu19’ -tapahtuma, joka keskittyy julkisivujen arkkitehtuuriin ja metallirakenteisiin julkisivuihin. Mukana useita alan yrityksiä ja toimijoita mm.

Plootu19 ja vuoden metallijulkisivu 2019

Julkisivuyhdistys ry Aiemmin muissa Pohjoismaissa kiertänyt metallijulkisivuihin ja niiden arkkitehtuuriin keskittynyt PLOOTU, ruotsalaisittain PLÅT, -tapahtuma saapuu ensi kertaa Suomeen. Julkisivuyhdistys on

Rotia arkkitehtuuriin

Maaliskuussa ilmestynyt Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2017 tuo jälleen jobinpostia: rakennuskannan korjausvelan määrä on Suomessa arviolta 30–50 miljardia euroa, liikenneväyläverkon viisi