Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kannattaako kerrostaloja enää rakentaa ilman lasiliukuseiniä?

Lasiliukuseinien käyttö kerrostaloissa yleistyy. Hyötyjinä ovat niin arkkitehdit, rakennusliikkeet kuin asukkaat.

Omakotitaloissa lasiliukuseinä on jo tuttu valinta yhdistämään sisätilat puutarhaan, patiolle tai
terassille. Viime vuosina lasiliukuseinät ovat kuitenkin yleistyneet eniten kerrostalokohteissa,
joissa käytettävissä olevista neliöistä ja etenkin parvekkeista halutaan ottaa kaikki irti.
“Oikeastaan kerrostaloasuntoja ei pitäisi rakentaa ilman Profin-lasiliukuseinää”, toteaa
lasiliukuseinän kehittäneen pudasjärveläisen Profin Oy:n toimitusjohtaja Ville Nevala.

kuva
Profin Oy:n toimitusjohtaja Ville Nevala.

Lasiliukuseinän historia ulottuu pitkälle viime vuosikymmenille, jolloin Profinin
tuotekehitysosastolla tehtiin vakaa päätös keskittää yrityksen kaikki osaaminen ja
vuosikymmenten kokemus yhteen tuotteeseen. Suomalaista innovaatio-osaamista ja designia
yhdistelevä tuote nimettiin lasiliukuseinäksi ja sen hiomista ja parantelua on jatkettu aina näihin
päiviin asti

“Ennen teimme yli 60 erilaista ikkuna- ja ovituotetta ja räätälöimme niitä eri maihin. 90-luvulla
aloimme kehittämään lasiliukuseinää, johon päätimme lopulta keskittyä kokonaan”, Nevala
täsmentää.

kuva

Lasiliukuseinä tuo lisäarvoa suunnittelusta loppukäyttäjälle asti

Lasiliukuseinä on ensiluokkainen valinta kerrostaloasuntoihin paitsi tyylikkyytensä myös
käytännöllisyytensä ja kustannustehokkuutensa ansiosta.

“Kun lasiliukuseinä on suunnitelmissa mukana alusta alkaen, voidaan ohittaa valtava määrä
ylimääräisiä työvaiheita. Profinin lasiliukuseinä on kerralla asennettu sen sijaan, että erikseen
asennetaan seinät, ikkunat ja ovet paikalleen”, Nevala kertoo.

kuva

Lisäksi lasiliukuseinän myötä paksu seinärakenne jää pois, jolloin asukkaalle jää käyttöön lisää
neliöitä. Korkealaatuinen kotimainen tuote nostaa myös kodin jälleenmyyntiarvoa ja asukas voi
nauttia suurista lasipinnoista ilman huolta vilusta, vedosta tai tuotteen huoltamisesta.

Oma lukunsa on lasiliukuseinän silmiähivelevä ulkomuoto. Kotimaista design-osaamista
edustava Profin-lasiliukuseinä puukehyksineen onkin jo itsessään kuin taideteos.

“Käyttämämme pitkään kasvanut tiheäsyinen mänty on erittäin näyttävän näköistä, ihan
viimeisen päälle. Puu on meille ykkösasia, ja sen pitää olla juuri oikeanlaista niin teknisiltä
ominaisuuksiltaan kuin kauneudeltaan.”

kuva

Lasiliukuseinän suunnittelussa on huomioitu kaupunkiolosuhteet ja Suomen
ankara sää

Lasiliukuseinän päämäärätietoinen kehitystyö näkyy monissa teknisissä ratkaisuissa. Yksi
näistä on Japanista peräisin oleva nurkkaliitos, jota maassa edellytetään maanjäristysten
vuoksi. Pohjoismaisissa olosuhteissa menetelmällä on ratkaiseva merkitys nurkkaliitoksen
tiiviinä pysymiselle. Niin ikään Japanista on peräisin masame-sahaustekniikka, joka lisää
lasiliukuseinän säänkestävyyttä, sillä näin sahattu puu ei ime kosteutta eikä väänny ja
pintakäsittelyaineet kestävät pitkään. Kolmas hyvä esimerkki on lasiliukuseinän
vääntöjäykkyyttä ja rakenteen kestävyyttä lisäävä poikkeuksellisen tiheä, jopa 6-15 lamellista
koostuva liimapuurakenne.

“Mainitut rakenteet eivät tietenkään ole se edullisin ratkaisu, mutta meille ne ovat luonnollinen
osa tuotteitamme. Emme yksinkertaisesti halua tehdä huonompia tuotteita, kuin mihin
parhaimmillaan pystymme”, Nevala kertoo.

Erinomainen ääneneristävyysarvo takaa sen, että lasiliukuseinän ansiosta kotona voi rauhoittua kaupungin meluilta. Profinin lasiliukuseinien Rw+Ctr ääneneristysarvo liikennemelua vastaan
yltää jopa 40 desibeliin, mikä on loistava taso yhden lasielementin ratkaisuissa.

Lisäksi Profin-lasiliukuseinällä on ensiluokkaiset ilma- ja vesitiiveysarvot. Näiden arvojen osalta
se jopa ylittää rakentamisen vaatimukset. Tästä syystä Profin-lasiliukuseinää ei pidäkään
sekoittaa markkinoilta löytyviin liukuovi-tuotteisiin, joita markkinoidaan lasiliukuseininä. Ainutlaatuiset tekniset ratkaisut kun tekevät aidon ja alkuperäisen Profin-lasiliukuseinän
rakenteesta niin vahvan ja kestävän, että se muistuttaa nimensä mukaisesti pikemminkin seinää
kuin ovea.

Yhteistyö kunnianhimoisten ammattilaisten kanssa voi tehdä lasiliukuseinästä modernin
rakentamisen uuden standardin

Profin on kotimaan markkinoilla johtava lasiliukuseinien toimittaja niin kerrostalo- kuin pientalokohteissa. Saavutus on vaatinut Profinilta tiiviistä yhteistyötä arkkitehtien, suunnittelijoiden sekä rakennus- ja taloteollisuuden ammattilaisten kanssa.

“Vaikka viime vuosikymmenen aikana Profinista on tullut käsite lasiliukuseinien valmistajana,
perustuu työmme ja toimintamme ennen kaikkea kumppanuuteen. Kiitos pitkäjänteisen
yhteistyön, Profin-lasiliukuseinästä on tulossa tietynlainen modernin kaupunkirakentamisen uusi
standardi”, Nevala sanoo.

Vaikka lasiliukuseinää on kehitetty jo 90-luvulta asti, tuotteen päämäärätietoinen parantelu
jatkuu edelleen. Yksi asia tulevaisuuden suhteen on kuitenkin varma.

“Muovin tai alumiinin sijaan pääraaka-aineemme on aina ollut ja tulee aina olemaan puu.
Monipuolisesti jälkikäsiteltävänä ja koko rakennuksen elinkaaren kestävänä materiaalina se on
mielestämme ainoa oikea valinta. Puu on myös hyvin ekologinen raaka-aine, sillä kyse on
uusiutuvasta luonnonvarasta”, muistuttaa Nevala.

Myös useat asunnonostajat osaavat jo vaatia asuntoja, joissa on lasiliukuseinä.
Kerrostalopuolella asukkaat arvostavat etenkin sitä, kuinka lasiliukuseinän avulla olohuone
jatkuu parvekkeelle ja kompaktitkin kaupunkiasunnot tuntuvat tilavilta ja avarilta. Näin ollen
lasiliukuseinästä on muodostumassa uusi rakentamisen standardi, jota ilman kerrostaloja ei
edes kannata rakentaa.

Lisätietoja lasiliukuseinistä täältä sekä kotisivuiltamme: profin.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Rakennusosat

Honka – tunne metsän voima

Pohjoisen läheinen luontosuhde ja ainutlaatuinen valo ovat suomalaisen onnellisuuden ydin. Hongan tehtävä on tuoda metsän ja auringonvalon elinvoimaa ihmisten elämään. Siksi

Kiertotalousesimerkki Kokkolasta:

Uudella julkisivulla vanha runko uuteen käyttöön Teksti: Tomi Hautakangas Kokkolassa Jyväskyläntien varrella sijaitsee paikallisille tuttu Rukka-vaatetehtaan tuotantotila. Rakennus on vanhimmilta osiltaan

Lämpöpuu – tyyliä ja kestävyyttä

Materiaalin valinnalla on merkitystä, kun rakennetaan muuttuviin olosuhteisiin. Sävykäs thermo- eli lämpöpuu on paitsi kaunista katsella myös säänkesto-ominaisuuksiltaan verratonta. Pirkkalalaisen Karavan

Avaimet käteen

Julkisivujärjestelmä Vodavol nopeuttaa julkisivukorjausten suunnittelua ja toteutusta Vodavol on uusi, rakennusalan asiantuntijayritysten (Consti, Hilti, Paroc ja Vahanen) yhdessä kehittämä järjestelmä vanhojen

Kestävää rakentamista kivimateriaaleilla

Kun rakennusten halutaan kestävän käytössä pitkään, kivitalojen rakentaminen on usein hyvä ratkaisu. Toisaalta rakennuskivet ja kivilaatat toimivat hyvin myös sisustuksessa. Tiilistä,

Suoja-aineet antavat pitkäkestoisen suojan julkisivulle

Käyttötarkoitukseen sopivalla suoja-aineella suojattu julkisivu pysyy edustavana. Haastavasta punajäkälästä pääsee eroon auringonvalon puhdistavaa vaikutusta tehostavalla suoja-aineella. Suoja-aineet tuovat säästöjä, sillä julkisivun

Kotiin panostetaan, kun maailmalla myrskyää

Tuoreen trendiraportin mukaan suomalaiset haluavat panostaa kotiinsa. Arvostamme energiatehokkuutta, vastuullisuutta ja digitaalisuutta sekä unelmoimme muutosta maalle. Trendit näkyvät mielenkiintoisella tavalla myös

Julkisivut lämmönpitäviksi

Rakennusten julkisivut on syytä korjata kuntoon, jotta ne kestäisivät tuulta, sadetta, kylmiä säitä ja katumelua. Sekä kukkarot että ympäristö kärsivät varsinkin

Nuoria arkkitehtisuunnittelijoita palkittiin

Julkisivurakenteiden suunnitteluun panostettava jatkossa entistä enemmän Teksti: Riina Takala-Karppanen Julkisivuyhdistyksen viidestoista Kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2022 on ratkennut. Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön

Sisäilmasto on monen tekijän summa

Paranna sisäilmaa ja rakennuksen energiatehokkuutta sopivalla ilmanvaihdolla ja lasituksella Yleisimpiä sisäilmaongelmia ovat liian korkeat ja liian alhaiset lämpötilat sekä tunkkaisuus. Oikein