Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Kalasataman uusi toimipiste yhdistää Helsingin Kaupunkiympäristön eri osastoja saman katon alle

Kaupunkiympäristötalon tunnistaa upeista kaari-ikkunoista.

Kaupunkiympäristötalo on monitilaympäristö, jossa leimallista on väljyys ja korkeus. Sisätiloista on luotu vaihteleva ja ilmava tilojen kudelma, jossa ei ole tavanomaisia toisistaan eristettyjä kerroksia tai koko rakennuksen korkuisia aulatiloja. -Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit.

”On ollut hienoa olla mukana toteuttamassa modernia monitilaympäristöä yhdessä käyttäjän, arkkitehdin sekä rakennusliikkeen kanssa”, Karoliina Kannisto Punnalta kertoo.

Punta Oy
Kaapit mitoitettiin arkkitehdin toiveiden mukaan.

Toimitimme älylukitusjärjestelmällä ohjattuja pukukaappeja hieman vajaalle 1 000 käyttäjälle. Älylukitus pukukaapeissa mahdollistaa sekä yksityisen, että dynaamisen käytön, jolloin työntekijän tyhjennettyä kaappinsa ja poistuttua tiloista, on kaappi vapaa seuraavalle käyttäjälle. Osa pukukaapeista on varattu yksityiseen käyttöön Kaupunkiympäristötalon tiloja säännöllisesti käyttäville työntekijöille. Dynaamisessa käytössä kaappeja on aulatiloissa, saunatiloissa sekä osa pukuhuoneiden kaapeista.

Erikoisuutena pukutiloihin suunniteltiin myös pariovellisia tuplaosastollisia kaappeja, jolloin työntekijöiden on helppo pitää siviili- ja työvaatteet selkeästi erillään.

Pukukaappien lisäksi toimitimme Kaupunkiympäristötaloon älylukitusjärjestelmällä varustettuja lokerokaappeja noin 1 500 kappaletta, jotta jokaiselle olisi paikka säilyttää tavaroitaan lukitussa tilassa. Jokaisessa lokerossa on latausmahdollisuus perinteisellä pistokkeella sekä USB-liitännällä.

Punta Oy
Sisustuksessa puu on näyttävästi esillä.

”Kaikki lokerokaappien rungot ovat erikoiskorkuisia ja räätälöityjä arkkitehdin toiveiden mukaan. Kohteen suuruudesta ja viimeistelyn tarkkuudesta kertoo myös se, että kalusteitamme asentavan Asennus Suomen työntekijät ovat olleet työmaalla 5kk ajan”, Ilona Pettersson Punnalta nostaa esiin.

Lisätietoja kohteesta: karoliina.kannisto@punta.fi

Lisätietoja: www.punta.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Kalusteet

Puussa kiehtovat luonnollisuus ja ekologisuus

Luonnollisuus ja ympäristöystävällisyys näkyvät tämän hetken sisustuksessa. Puu on ajaton, kestävä ja monipuolinen ratkaisu. Puutuotteiden innovaatiot tähtäävät puun ominaisuuksien parantamiseen entisestään.

Luksusta arkeen ylellisillä vesikalusteilla

Tuotenäyttelyssä vesikalusteiden designiin ja ominaisuuksiin voi tutustua rauhassa Sisustukseen ja käyttötarkoitukseen sopivien vesikalusteiden valinta helpottuu, kun tuotteisiin voi tutustua rauhallisessa ja

Valo kruunaa tunnelman

Kotimainen perheyritys Cariitti Oy on keskittynyt toimivaan ja kauniiseen sauna- ja kylpylätunnelman luomiseen erityisesti valaistuksella ja persoonallisen kauniilla saunan lauteilla ja

Kauneutta ja käytännöllisyyttä

GRANA OY on suomalainen suihkujen, hanojen ja LVI-tarvikkeiden valmistaja, joka vannoo kauniin ja kestävän designin nimeen. Keskitymme aina moitteettomaan tuotteiden laatuun,

Vihersisustus tuo luonnon osaksi sisätiloja

Näyttävät kasviseinät ja -pylväät ovat katseen vangitsevia tunnelman luojia. Viherkasvien lisäksi sammalista ja jäkälistä voi luoda säväyttäviä sisustusratkaisuja. Runsaat toteutukset viehättävät

Voimauttava vihreys – ergonomiaa aivoille!

Ilmeikäs vihersisustus tuottaa hyvää oloa ja onnellisuutta tilojen käyttäjille. Elävistä kasveista saa virtaa ajatteluun ja voimaa edetä kohti tavoitteita. ”Ihmiset työskentelevät

Kotimaista puusepäntyötä

Cariitin TAIVE-saunamalliston tuotteet valmistetaan kotimaisena puusepäntyönä Espoossa. Mallistoomme kuuluu saunapaneeleita ja -lauteita sekä istuimia ja kaappeja saunan pukuhuonetiloihin. TAIVE-mallistoa ovat täydentämässä

Klassista designia modernilla teknologialla

Kosketusvapaa pesuallashana on tyylikäs, ekologinen ja hygieeninen valinta Suomen ympäristövaatimukset täyttävä kosketusvapaa hana sopii julkisiin ja yksityisiin tiloihin. Infrapuna-sensorilla toimiva hana

Luovuuden linnoitus – Supercell

Supercell sai hienon pääkonttorin Wood Citystä – mutta aivan käden käänteessä ei kotipesään päästy. Vuonna 2021 valmistuneen Wood City -kortteliin kuuluu