Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Jokainen tila tarvitsee ripauksen vihreää

Kyseessä on Viherviisikon toimisto – yritys, joka on onnistuneesti toimittanut 25 vuotta viherkasveja moniin julki- ja ulkotiloihin.

Kohdetiedot: Viherviisikon uusi toimisto
Tilaaja: Viherviisikko Oy
Sisustusarkkitehtisuunnittelu: Kokema Design Oy

Tämä mielenkiintoinen projekti alkoi vuoden 2019 lopussa,
kun Viherviisikko päätti alkaa etsiä itselleen isompaa, funktionaalisempaa
ja näyttävämpää tilaa. Noin 580 m² tila löytyi Vantaan teollisuusalueelta,
Juurakkotieltä. Tila koostuu kahdesta osasta, 200 m² toimistoalueesta
ja 380 m² varastosta. Yksi tilan parhaista ominaisuuksista on huonekorkeus,
joka näyttelyalueen kohdalla nousee lähes kuuteen metriin.
Tätä Viherviisikko oli kaivannut monta vuotta – avarat tilat, joissa kookkaat
viherkasvit tulisivat hyvin esille.

kuva

Projektilla oli nopea aikataulu, mutta tehokkaalla yhteistyöllä
asiakkaan
sekä rakentajan kanssa saimme tilat valmiiksi ajoissa, ja
Viherviisikko
pääsi oman aikataulunsa mukaan muuttamaan sisään vuoden
2020 alussa.

Tehtävään kuului avotoimiston ja näyttelytilan sisustussuunnittelu,
jonka teemana olivat viherkasvit – niitä piti olla paljon ja sopivasti esillä.
Sisääntulosta lähtien viherkasvit ovat kantava linja sisustuksessa. Heti
sisään tullessa tulijaa tervehtivät yrityksen slogan sekä kasvit, jotka jatkuvat
toimistoon eri muodoissa. Osa kasveista on sijoiteltu toimimaan
yhdessä profiilivalaisimien kanssa ja näin ne muodostavat ”viher-valo”
elementin,
joka johdattaa näyttelytilaan.

kuva

Sisustusmateriaaleiksi valikoitui neutraaleja sävyjä. Valkoista seinillä
ja sementinharmaata lattialla, mitä on täydennetty mustalla ja lämpimän
sävyisillä puulevyillä, jotka toimivat taustana yrityksen sloganeille. Ainoana
aksenttivärinä on käytetty näyttelytilan seinillä olevaa sinapinkeltaista
sävyä. Keltainen seinä toimii taustana Design from Finland ‑merkille,
jonka Viherviisikko sai ViViKo-viherkalustesarjasta. Kalustesarja toteutettiin
yhteistyössä Kokema Design Oy:n Sabina Dontcheffin kanssa.

Toimistossa tilanjakajana on käytetty ViViKo-viherkalustesarjan kolmea
eri B-Sarjan leveää moduulia, joiden avulla näyttävät kasvit yhdistettynä
kalusteisiin, muodostavat käytävälle viherseinän.

kuva

Toimiston perällä, lasiovien taakse sijoitettu näyttelytila on Viherviisikon
”paratiisi”. Sinne on sijoitettu iso osa heidän merkittävimmistä
tuotteistaan, kuten Lechuza, Vondom, Ecopots, Serralunga ja Elho -ruukkuja,
Mobilane-viherseinä, sekä ViViKo-viherkalusteita.

Näyttelyalueen optimointia varten tilaan on suunniteltu ja rakennettu
porrastettu koroke, joka on muunneltava kaluste. Kaluste soveltuu sekä
ruukkujen esillepanoon että istuimeksi silloin, kun tilassa järjestetään koulutuksia
ja infotilaisuuksia. Korkeat seinät on myös käytetty optimaalisesti
ja yhdelle seinälle on sijoitettu Ecopots-seinäruukkuja, toiselle Silkkiviherseiniä,
kolmannelle seinälle on teipattu firman arvoja sekä Design
from Finland ‑merkki. Yksi seinistä on maalattu mustalla värillä, ja siinä
lukee valkoisella Viherviisikon motto. Keskellä tilaa katosta roikkuu näyttäviä
viherkasviasetelmia, jotka ovat myös yksi yrityksen ajankohtaisimmista
ja myydyimmistä tuotteista.

Näyttelytila toimii myös neuvotteluhuoneena, johon ovat tervetulleita
Viherviisikon yritysasiakkaat sekä yhteistyökumppanit, kuten suunnittelijat
ja rakentajat.

kuva

Toimistossa työskentelee kahdeksan ihmistä ja heidän työpisteensä
sisustettiin jo olemassa olevilla hyväkuntoisilla kalusteilla, joita olivat
sähkösäätöiset
työpöydät, kaapit ja tuolit. Uudelleen käytetyt toimivat
kalusteet istuivat hyvin uusiin tiloihin. Piristyksenä pitkälle valkoiselle toimistoseinälle
asennettiin kolme suurta puulevyä, joihin teetettiin firman
arvot ja piristävät sloganit.
Toimistoon kuuluu myös pieni taukotila, jossa
toimiston tyylilinja toistuu sisustusmateriaaleissa, sloganeissa ja viherkasveissa.

Opastus on toteutettu hyödyntäen graafisia elementtejä. Valkoiset
elementit luovat kontrastia mustiin pintoihin ja oviin. Sisustuslinja jatkuu myös varastotilassa, jossa sementtilattia on yhdistetty mustavalkoisiin seiniin
ja graafisiin opasteisiin.

Sisustuslinja jatkuu myös varastotilassa, jossa semenettilattia on
yhdistetty mustavalkoisiin seiniin ja graafisiin opasteisiin. Kun puhutaan
Viherviisikon toimitilan sisustuksesta, voidaan puhua myös Biofilia-ideasta
eli luonnon tuomisesta sisälle. Se on ajankohtainen trendi, joka jää todennäköisesti
luoksemme pitkäksi aikaa, sillä luonto on ehdoton osa elämäämme
ja viherkasvien hyöty ihmisten hyvinvoinnin nostamisessa on tinkimätön.
Onnistuneen tilasuunnitelman lisäksi Viherviisikon toimistotilat
tuovat esiin vihersuunnittelun merkityksen ja lisäarvon. Viherkasveja voidaan
käyttää sisustussuunnittelussa monin tavoin ja niillä voi olla myös
erilaisia rooleja.

kuva

Sen lisäksi, että niiden avulla yhdistetään ihmisiä ja luontoa, viherkasvit
ovat myös tärkeä ja toimiva sisustuksellinen elementti. Ne elävöittävät
tilaa ja puhdistavat ilmaa, piristävät mieltä ja lievittävät stressiä. Niitä voidaan
käyttää aksenttina lattiaruukuissa tai isompina pintoina seinillä. Niitä
voidaan roikottaa katosta tai niillä voidaan peittää kattoa. Luonnon voi
antaa kukkia itsekseen tai sitä voi ottaa omaan kotiin ja huolehtia suurella
rakkaudella. Erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on paljon ja vain mielikuvitus
on rajana. Kokonaisuutena Viherviisikon tila osoittaa, että vihreyttä
ei voi ikinä olla liikaa.

Teksti ja kuvat: Kokema Design Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Terminaali täynnä tunnetta

Uutuuttaan kiiltävä Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:n laajennus avautui joulukuussa 2021. Visuaalisuutta ja funktionaalisuutta sopivassa suhteessa yhdistelevä sinivalkoinen kokonaisuus tarjoaa kosolti myös

Kymppipaikalla Hakaniemessä

Siltasaari 10 on valmis. Klassiset maamerkkirakennukset ja historialliset kulmat Hakaniemen sydämessä ovat ennallaan, mutta tilat ja palvelut on päivitetty komeasti 2020-luvulle.

Kodikkaassa muistiosaamiskeskuksessa asuu elämänilo

Palveluasumista tarjoavaan Malminkartanon hoitokotiin luotiin kodikas ja lämminhenkinen tunnelma viihtyisillä kaluste- ja sisustusratkaisuilla. Hoivakalusteiden toiminnalliset ominaisuudet helpottavat hoitokodin arkea. ”Täysipainoiseen ja

Nykytaiteen Mylly

Taideyliopiston Kuvataideakatemian uudisrakennuksen minimalistinen arkkitehtuuri on modernia tulkintaa perinteisestä teollisuusrakentamisesta. Uusi rakennus elää ajan mukana ja muuntuu käytön myötä; Myllyssä taiteen

Tinkimätön The Loft House

Kuusikymmentävuotias EKE Group halusi koota toimintonsa saman katon alle, ja toisaalta hyödyntää omistamansa tontin Länsiväylän varressa EKE-Rakennuksen näyteikkunaksi. Vaativiin rakennesuunnittelukohteisiin ja

Virtain uusi yhtenäiskoulu

Virtain kaupungin keskustassa Pohjois-Pirkanmaalla nautitaan nyt oppimisesta modernissa kasvuympäristössä. Komea hirsirakenteinen julkisivu ja huolella mietityt sisätilat tarjoavat turvallisen ja terveellisen oppimisalustan

Kalterien takana

Kotimainen boutique-hotelli rikkaalla historialla marinoidulla entisellä vankila-alueella? Haluatko viettää yösi eristyssellissä ja herätä vanginvartijan avainten kolkkoon kalinaan tämän tuodessa ”ruhtinaallisen” vettä

BOLONIN räätälöidyt lattiat Supercellillä

BOLONIN kudotut vinyylilattiat valikoituivat yhdeksi lattiamateriaaliksi Supercellin uuteen pääkonttoriin, joka sijaitsee Jätkäsaaressa Wood Cityssä. BOLONIN kudotut vinyylilattiat määriteltiin kohteeseen niiden helppohoitoisuuden,

Koskenrannan päiväkoti Amanda

    Projekti käynnistyi vuonna 2016 laajennuksena olemassa olevalle yksikerroksiselle päiväkodille, joka oli tarkoitus peruskorjata. Muuttunen tarpeen mukaan ja vanhan rakennuksen

Varian Finlandin viihtyisät tilat tukevat toimintaa

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien Varian Finlandin toimitilojen tilasuunnittelulla tuetaan erilaisia työn tekemisen muotoja. Sisustukseen ammennettiin elementtejä ympäröivästä maisemasta. Materiaali- ja värivalinnat viestivät

Taidemuseo Chappen arkkitehtuuri nostaa taiteen esiin

Tammisaaren uusi taidemuseo Chappe täydentää vanhaa puutalokorttelia. Suunnikkaan muoto toistuu rakennuksessa eri mittakaavoissa muodosta näyttävään julkisivuun ja detaljiikkaan. Monikäyttöisten sisätilojen suunnittelussa

Pyhä yksinkertaisuus

Tuntureiden sylissä sijaitseva luksushotelli syvähengittää vuodenaikojen virrassa Miltä kuulostaa järvenrantahotelli tuntureiden lomassa, Pyhän maisemissa? Erityisesti kansainvälisiä asiakkaita silmällä pitäen rakennettu Kurula’s

Itämeren vehreä keidas

MyStar vie laivamatkustamisen uudelle, elämykselliselle tasolle. Itämeren taika herää henkiin aisteja hivelevän vihersisustuksen avulla. Tallinkin MyStar-laiva aloitti liikennöinnin Helsinki-Tallinna -välillä joulukuussa

Inspiraationa Itämeri

    Tallink M/S MyStarin tilasuunnittelussa on panostettu kulkemisen sujuvuuteen. Sisustuksessa luodaan erilaisia tunnelmia ja leikitellään väreillä. Itämeren henki näkyy väri-