Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

Havainnekuva: PAVE Arkkitehdit

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle

Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja sähkötyöt.

Break Sokos Hotellin rakentaminen käynnistyi Kuusamossa syyskuussa. Hotellin pääurakoitsijana toimii Hartela Pohjois-Suomi Oy.

ARE on toiminut Osuuskauppa Arinan kumppanina jo hankekehitysvaiheesta lähtien.

”Kehitysvaiheen kumppanina pääsimme tukemaan Arinaa kustannustehokkaiden taloteknisten ratkaisujen löytämisessä, ja onnistuneen kehitysvaiheen päätteeksi siirrymme nyt hankkeen toteutusvaiheeseen. Osapuolten välinen yhteistyö on ollut rakentavaa, ja olemme iloisia tästä yhteisestä hankkeesta”, ARE:n hankekehitysjohtaja Jani Penttinen sanoo.

Hotelli- ja ravintolakokonaisuus on suunniteltu valmistuvaksi talvikaudelle 2027–2028. Huoneita hotellin tulee noin 220.

”Saamme ARE:sta osaavan ja luotettavan kumppanin uuden hotellin toteuttamiseen. ARE:n vahva kokemus hotellirakentamisesta vastaa erinomaisesti meidän tavoitteisiimme vastata kysyntään, ja rakennuttaa alueelle loistavilla olosuhteilla varustettu, moderni majoitus- ja ravintolakokonaisuus”, kertoo Osuuskauppa Arinan kiinteistöjohtaja Jani Mahlakaarto.

Lähde: ARE

Jaa tämä artikkeli: 

Talotekniikka

Suomalaisen kirjakaupan lippulaivamyymälä

– moderni valaistus luo tunnelmaa kirjanystävien kohtaamispaikkaan Sijainti: Aleksanterinkatu 15, 00100 Helsinki Valmistumisaika: 11/2018 Sisustussuunnittelu: Insight and design agency Kuudes Sähkösuunnittelu:

Estradi on edelläkävijä

Kone hissit muutti Suomen ekotehokkaimpiin tiloihin Haagassa KONE Hissit Oy löysi uuden kodin Haagan Estradista. Spondan rakennuttama ja omistama Estradi on

Parempaa sisäilmaa julkitilakiinteistöihin

Monissa Suomen kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa rakennuksissa kärsitään vaikeista sisäilmaongelmista. Aina rakennusta ei saada terveelliseksi ja turvalliseksi korjaamallakaan, ja pitkäikäisiksi

Miksi Alexa nauroi?

Kotiautomaatio – tai pikemminkin ”integroitu asumisen automaatiojärjestelmä” – valvoo ja hallitsee sähkölaitteita kotona. Modernin ”älyasunnon” tavoitteena on lisätä ja parantaa mukavuutta,

Valoa kohti!

Oppimisympäristöjen kehittäminen on yksi alue, johon valtiovalta on kiinnittänyt yhä enemmän huomiota viime aikoina. Samalla kun digitaaliset oppimisympäristöt ovat nousseet isoksi

VIVARES: valonohjaus, mukavampaa kuin koskaan ennen

VIVARES, tulevaisuuden vaatimukset täyttävä IoT-valonohjausjärjestelmä LEDVANCElta, tuo valon eloon. Se tekee optimaalisten valaistusolosuhteiden säätämisen eri vaatimuksia vastaavaksi entistä helpommaksi ja joustavammaksi

Valonohjauksella hyvinvointia

Valonohjauksella voidaan parantaa valaistuksen energiatehokkuutta ja vaikuttaa tilaa käyttävien ihmisten hyvinvointiin. Langaton ohjaus helpottaa käyttämistä. ”AUTOMATISOITU VALONOHJAUS varmistaa, että tilan valaistus

Workspaces päivittää tilanhallinnan 2020-luvulle

Digitaalisuus ja räätälöitävyys kirittävät toimistojen tilanhallinnan ratkaisuja. Enston kehittämä uusi Workspaces on langaton ohjausjärjestelmä, joka perustuu Wirepas Mesh -teknologiaan. ”Workspaces vastaa