Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Huomioi siivous rakennusten suunnittelussa – säilytä kiinteistön arvo ja säästä ylläpitokustannuksissa

Kuva: Puhtausala ry

Suomalaiset kiinteistöt ovat täynnä pintoja ja tiloja, joista syntyy ylimääräisiä siivouskustannuksia vuodesta toiseen. Paradoksaalisesti suurin osa näistä ongelmista syntyy jo rakennusten suunnitteluvaiheessa – silloin, kun puhtausalan ammattilaiset ovat poissa neuvottelupöydästä.

Tilastot ovat hätkähdyttäviä: vain arviolta kaksi prosenttia kiinteistöjen elinkaaren kustannuksista syntyy rakentamisesta, suunnittelusta ja peruskorjauksista. Loput 98 prosenttia kuluu kiinteistön käyttövaiheeseen. Tämä tarkoittaa, että suunnitteluvaiheessa tehdyt päätökset vaikuttavat valtavasti siihen, onko kiinteistön kustannustehokkuus 70 vai 90 prosenttia.

Silti kiinteistönomistajat usein jarruttelevat suunnitteluvaiheen investointeja. Väitän, että tällöin säästetään väärästä kohteesta. Kun arkkitehti valitsee lattia- ja pintamateriaalit ja miettii, missä siivouskeskus sijaitsee ja millainen se on, harvoin mietitään, millaisiin kustannuksiin päätökset seuraavina vuosikymmeninä johtavat. Kun puhtausalan ammattilaiset otetaan mukaan suunnitteluprosessiin, päätöksiä voidaan tehdä osaamisen ja olemassa olevan tiedon perusteella. Lisäksi kiinteistössä voidaan ottaa uutta teknologiaa ketterämmin käyttöön.

Arkkitehdit tarvitsevat tukea suunnittelussa

Kasvavat kustannukset eivät ole arkkitehtien syy. Heidän vastuullaan on paljon asioita, joissa heillä ei voi olla syvällistä osaamista. Lisäksi arkkitehdit ovat monesti suunnitteluprosessissa ristitulessa. Eipäs-juupas-keskustelun sijaan he tarvitsisivat luotettavaa tietoa siitä, miten erilaiset valinnat vaikuttavat siivouksen ylläpitokustannuksiin.

Kaikkia pintamateriaaleja ei voi ylläpitää samalla tavalla. Ammattilaiset osaavat kertoa, millaista hoitoa eri materiaalit vaativat ja kuinka paljon se maksaa. Hyvä apuväline arkkitehdeille olisi puhtaanapidon suunnitteluohje, jossa eri materiaaleille olisi laskettuna ylläpitokustannukset neliömetriä ja vuotta kohden.


Kuva: Pixabay

Mahdollistaako kiinteistö uuden teknologian käyttöönoton?

Talotekniikka mahdollistaisi nykyistä automaattisemman tarpeenmukaisen siivouksen ja robotiikan käyttöönoton. Kun kiinteistön digitaalinen kaksonen, anturiteknologia ja taloautomaatio yhdistetään, avautuvat uudet mahdollisuudet myös siivouksessa. Esimerkiksi tilan hiilidioksidipitoisuusdatan avulla voitaisiin ilmanvaihdon lisäksi ohjata myös siivousta todelliseen tarpeeseen sopivaksi. Siivousrobotti tai -cobotti voisi työskennellä tilassa lähes automaattisesti.

Kysymys kuuluu: kuka organisaatiossa vastaa siivouksesta? Kenen kanssa kiinteistöön liittyviä teknisiä ratkaisuja kehitetään? Jos kiinteistö rakennetaan ja vuokrataan eteenpäin ilman yhteyttä ylläpitoon, siivouskustannukset jäävät helposti omistajalta pimentoon. Kiinteistönhoidon ja siivouksen olisi oltava kiinteistönomistajan hallussa, koska niiden laatu vaikuttaa suoraan kiinteistön arvoon.

Kiinteistönomistajilta kaivataan rohkeutta haastaa markkinoita, sillä nykytekniikalla voidaan mahdollistaa vaikka mitä. Puhtausalan ammattilaisilla on osaaminen, jonka avulla kiinteistöjen omistajat voisivat säästää miljoonia euroja kiinteistöjen elinkaaren aikana ja huolehtia samaan aikaan, että kiinteistön arvo säilyy. Ottaisitko sinä meidät mukaan seuraavaan suunnittelukokoukseen?

Teksti: Juha Takkunen, Puhtausala ry:n hallituksen jäsen

Lähde: Puhtausala ry / ePressi

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Mistä on kestävä kaupunki tehty?

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN KOORDINOIMA Kestävä kaupunki -ohjelma on versonut haastekimppuja, joita ratkaisemaan on saatu 16 kaupunkia/kuntaa. Haastekimpputyössä pureudutaan vaikeimpiin kestävyyshaasteisiin, joita ei voida

Kiertotaloutta betonimurskeen hyödyntämisestä

Kirjoittaja: Jasmin Karell Rakentamisesta ja rakennuksista syntyvät kasvihuonepäästöt kattavat noin kolmanneksen Suomen kasvihuonepäästöistä. Rakentamisessa käytetään paljon luonnonvaroja, jotta tarvittavia rakennusmateriaaleja saadaan

Arkkitehtuuri yhteisön ytimessä

Arkkitehtuurin merkitystä vetovoimatekijänä ei voi kiistää. Viimeisen 20 vuoden aikana ykkösrivin kaupungit Barcelonasta Berliiniin ovat panostaneet arkkitehtuuriin ja kaupungin ilmeeseen. Hyvä

Osallistava kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri

Osallistaminen tulee voimalla kaupunkisuunnitteluun ja hyvä niin: alkuasukkailla on usein paras ”tatsi” paikallisiin, jaettuihin arvoihin. Harva kansalainen kuitenkaan on kaupunkisuunnittelun ammattilainen,

Kalasatama – se kehittyy sittenkin

KALASATAMA ON kenties visionaarisin Helsingin uusista asuinalueista. Lokakuussa itse New York Times intoutui kertomaan Kalasataman arkea helpottavista palveluista, älykaupunkikokeiluista ja ilmastoystävällisistä

Uudet värit ja yhteensopivat laattakoot

Kährs Upofloor Quartz innostaa luovuuteen Lattianpäällysteiden kotimainen klassikko Kährs Upofloor Quartz on nyt entistä monipuolisempi. Uudistunut väriskaala sisältää pehmeiden murrettujen sävyjen

Puurakentamisen mallimaa on _ _ _ _

Nelikerroksisen puukerrostalon rakentamiseen tarvittava puutavara kasvaa Suomen metsissä yhdessä minuutissa. Jos meidän pitäisi rakentaa kaikki kansakunnan asunnot puusta, tähän mahtiprojektiin tarvittava

Digipaukkuja paranemiseen

KORONA ON tuonut terveydenhoidon julkisuuteen ennennäkemättömällä tavalla. Tämän päivän sairaalassa potilaiden hyvinvointi – ja sen parantaminen – otetaan huomioon mahdollisimman monialaisesti.

HILO sermiratkaisut

Ergo Finland Tukholman messuilla "Tukholman messut toimivat fantastisena ponnahduslautana HILO sermiratkaisuille. Tämä valtavirrasta erottuva sähkösäädettävä kokonaisuus sai aikaan innostusta, visioita ja

Muotolevy Oy Tukholman messuilla

Muotolevyn Module luo puitteet työssä onnistumiselle tarjoamalla yksityisyyttä ja työrauhaa tehokkaaseen työntekoon. Module malliston Solo, Duo ja Team ovat eri kokoisia

Lintex Tukholman messuilla

Lintex esitteli osastollaan siirreltävän kaksipuolisen Frame Mobile lasitaulun, jonka puureuna ja jalat ovat yksityiskohtia myöden kauniisti viimeistelty. Uutta on myös Area

Taiga Concept Tukholman messuilla

Äänieristettyjä koppeja valmistava Taiga Concept esitteli Tukholman Huonekalumessuilla uudistettuja työtilojaan. Kopit, kuten myös koko messuosasto henkivät pohjoisen luontoa, ja etenkin puiset

Götessons Tukholman messuilla

Tänä vuonna Götessons lanseerasi Tukholman messuilla paljon uutuuksia eri tuoteryhmissä sähköistyksistä akustiikkaan, viherkasveista istuimiin. Merkittävänä uutuutena Götessons lanseerasi Loop-konseptin. Tuotteita voidaan