Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Frankfurtin Light + Building-messut siirtyvät vuoteen 2022

Koronapandemian vuoksi Messe Frankfurt on joutunut peruuttamaan Frankfurtin Light + Building-messut kokonaan vuodelta 2020. Messut järjestetään seuraavan kerran normaalin kahden vuoden syklin mukaisesti keväällä 2022, tarkalleen 13.–18.3.2022.

Light + Building on maailman suurin valaistuksen ja rakennusautomaation ammattitapahtuma, joka normaalisti järjestetään joka toinen kevät. Koronapandemia sotki Light + Buildingin aikataulun pahemman kerran ja messut jouduttiin ensin siirtämään normaalista maaliskuun ajankohdasta syyskuun loppuun. Hankalan ja vaikeasti ennustettavan koronatilanteen vuoksi kevään mittaan kävi selväksi, että messuja on mahdotonta järjestää lainkaan vuoden 2020 aikana.

Messe Frankfurt on käynyt jatkuvasti intensiivisiä keskusteluja asiakkaidensa ja sidosryhmiensä, mm. alan tärkeiden toimiala- ja teollisuusliittojen kanssa, ja signaali heiltä on ollut selkeä: Light + Building on olennaisen tärkeä tapahtuma alan kaupalle ja teollisuudelle. Se on voitava järjestää niin, että messuilla päästään täysipainoisesti hyötymään alan toimijoiden kasvokkain tapahtuvista kohtaamisista ja uusien ajatusten ja teknologioiden vaihdosta. Korona-aikana, jolloin pandemia leviää eri tahtiin eri puolilla maailmaa ja suuri osa eri maista tulevista näytteilleasettajista ja messuvieraista ei olisi pystynyt tai uskaltanut osallistua messuille tänä syksynä, messujen täysipainoinen järjestäminen ei enää olisi ollut mahdollista.

”Koronapandemiaan liittyvien matkustamisen ja tilaisuuksien järjestämisen rajoitusten ja muiden viruksen leviämisen estämiseksi vaadittavien toimenpiteiden vuoksi Messe Frankfurt on yhdessä sidosryhmiensä ja asiakkaidensa kanssa tullut siihen tulokseen, että nyt on järkevintä kohdistaa kaikki energia uuteen vuoden 2022 Light + Buildingiin”, kertoo Wolfgang Marzin Messe Frankfurtin johtoryhmästä.

Koko Light + Buildingin tiimi pahoittelee asiakkaille ja sidosryhmille siirrosta mahdollisesti aiheutuvia hankaluuksia, mutta uskoo samalla, että tämä on ainoa tapa toimia. Tiimin katse on nyt käännetty tulevaisuuteen ja Frankfurtissa uskotaan, että yhdessä viranomaisten ohjeita noudattaen ja tulevaisuuteen luottaen koronakriisi saadaan selätettyä ja koko ala pääsee taas mahdollisimman pian normaaliin rytmiin.

Lue lisää: light-building.messefrankfurt.com

 

kuva

 

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Kiertotalouden kolme mahdollistajaa

Kirjoittaja: Miisa Tähkänen Kiertotalous on ajattelutapa, jossa arvoa muodostetaan palveluista ja uudelleenkäytöstä. Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti toimivaan liiketoimintaan kannattaa pyrkiä monesta syystä:

Kaupallisten tilojen korjaushankkeiden kestävyys

Kirjoittaja: Susanna Leppänen Kestävät arvot eivät toistaiseksi useinkaan ohjaa vuokralaisten tilasuunnittelua korjausrakentamishankkeissa. Isoihin energiaremontteihin ja koko hankkeen mittakaavaan suhteutettuna yksittäisten liiketilojen

Arkkitehtuuripolitiikka on uudet nuottinsa ansainnut

UUSI ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN ohjelma (Apoli20) alkaa olla loppusuoralla. Ohjelmaehdotus on nyt lausuntokierroksella, jonka pohjalta lopullinen ohjelma viimeistellään. Arkkitehtuuripoliittisten suuntaviivojen päivittäminen on aiheellista,

Eteläsataman elämyskeidas

UUTTA DESIGN- ja arkkitehtuurimuseota puuhataan nyt tosissaan. Huhtikuussa Jane ja Aatos Erkon säätiö hyppäsi hankkeen tukijaksi Suomen ennätyssummalla: säätiö on tehnyt

Kiertotalous kirittää kiinteistö- ja rakennusalaa

VALTIONEUVOSTON EHDOTUS kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi julkaistiin heti vuoden alkuun. Kiinteistö- ja rakennusalan (kira-ala) yrityksillä on ”mittavat mahdollisuudet” kiertotalouden hyödyntämiseen, strategiapaperissa arvioidaan.

Sairaala Nova on rakennettu potilasta varten

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uudessa keskussairaalassa huomioidaan koko maakunnan tarpeet potilas edellä -periaatteen mukaisesti. Sairaala Novan suunnittelussa on lähdetty siitä, että potilaalle tehdään

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,