Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Fiftarihelmi kiiltää taas – uudistettu Aalto-yliopisto Töölö

Kuva: Tuomas Uusheimo

Aalto-yliopisto Töölö – eli entinen Kauppakorkeakoulu – sai pieteetillä tehdyn kauneuskäsittelyn. Kauppakorkeakoulun päärakennus, joka on Suomen jälleenrakennuskauden rakennustaiteen merkittävimpiä teoksia, palautettiin ajatuksella ja sydämellä kohti alkuperäistä 1950-luvun henkeä. Samalla sen talotekniikka päivitettiin 2020-luvulle.

Kohdetiedot: Aalto-yliopisto Töölö peruskorjaus

Rakennuksen omistaja: Aalto-korkeakoulusäätiö
Käyttäjät: pääkäyttäjä Aalto University Executive Education, ravintolapalveluiden kumppani Kanresta Oy
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto SARC Oy
Pääurakoitsija: Fira Oy
Talotekniikkaurakoitsija: Caverion Oy

kuva
Kuva: Erkki Ölander

TULEVAISUUDEN TÖÖLÖ on elinvoimainen Aalto-yliopiston ja elinkeinoelämän
kohtaamispaikka sekä liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluiden
uusi koti. Aalto Töölöstä löytyvät muun muassa yksi
Suomen kauneimmista saleista, tiloja erilaisille tapahtumille ja ainutlaatuinen
työympäristö upealla urbaanilla twistillä.

Vuonna 1950 valmistunut, arkkitehtityöpari Hugo Harmian ja
Woldemar Baeckmanin suunnittelema rakennus kuuluu kansainvälisen
modernin arkkitehtuurin suojeluun ja dokumentointiin erikoistuvan
DoCoMoMo-järjestön rekisteriin. Korjaus- ja uudistamissuunnitelma
tehtiin tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa.

kuva
Rakennukseen sisälle tulijat vastaanottaa Kristina Riskan teokset ”inevitableprogress I & II”.
Kuva: Tuomas Uusheimo

Peruskorjaushankkeen pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Sarlotta
Narjus Arkkitehtitoimisto Sarc Oy:stä kertoo, että ikonisella rakennuksella
ei kuitenkaan ole varsinaista virallista suojelustatusta ollenkaan.
Virallisen suojelupäätöksen puuttuminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut
siihen, että arvorakennusta olisi kohdeltu jotenkin kaltoin vuosien varrella.

”Esimerkiksi 1990-luvun peruskorjaus oli hyvin tehty”, Narjus toteaa.

kuva
Taiteilija Sakari Kannoston Kiertää-teos sijaitsee Aalto-yliopisto Töölön portaikossa.
Kuva: Tuomas Uusheimo

Museoviraston kanssa samoilla linjoilla

Vaikkei talo sinänsä ole suojeltu, rakennuksessa on useita suojeltuja
interiöörejä kuten juhlasali. Lisäksi kiinteistön keltatiiliseen julkisivuun
ei saa tehdä muutoksia. Narjus kertoo, että keskustelut Museoviraston
kanssa sujuivat hyvässä hengessä:

”Tässä projektissa tuntui olevan poikkeuksellisen vähän vastakkainasettelua
– kaikki olivat ikään kuin samalla puolella tekemässä mahdollisimman
hyvää lopputulosta.”

Remonttirumba alkoi toukokuussa 2019 ja valmistui vuoden 2020
lopussa. Korjaustöiden tavoitteena oli luoda aikaa kestävä, moderni
ja kansainvälinen oppimisympäristö, joka kunnioittaa sodanjälkeisen
Suomen arkkitehtuuria, muotoilua ja taidetta. Narjus huomauttaa, että
jälleenrakennuksen vuodet olivat poikkeuksellista aikaa, jolloin ihmisistä
on löytynyt yllättävääkin keksisiäisyyttä resurssiniukoissa oloissa:

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

”Rakentaminen tuon ajan oloissa oli haastavaa. Paljon rakennustarvikkeista
saatiin eri puolilta lahjoituksina ja silti niistä on tehty hyvin
eheä kokonaisuus. Tälle saavutukselle voi hyvällä syyllä nostaa hattua”, Narjus toteaa.

Arkkitehti aikakoneessa

Peruskorjauksessa luentosalien ja hienon juhlasalin pinnat palautettiin
kohti alkuperäistä 1950-luvun tyyliä ja luokkatiloja kuorittiin 1990-luvun
maailmasta. Noin 500 valaisinta, joista osa on Paavo Tynellin suunnittelemia,
palautettiin kunnostuksen jälkeen paikoilleen.

”Valaisimien kanssa oli valtavan iso työ, jossa kokeilujen ja testaamisen
kautta päästiin eteenpäin”, valottaa Narjus.

Rakennuksen kaikki ikkunat kunnostettiin, seinien kiiltomaalauksia ja
ovien sekä salien puuviilupintoja konservoitiin ja vanhat liitutaulutkin saivat uuden elämän wc-tilojen peilinkehyksinä. Keltatiiliseen julkisivuun, jota
koristaa Michael Schilkinin keramiikkareliefi, ei tehty muutoksia, mutta
piha palautettiin 50-luvun tyyliseksi tuon ajan tyypillisin istutuksin.

Pääsuunnittelija Narjus kuvaa urakkaa haastavaksi, mutta
palkitsevaksi. ”Kohteena rakennus oli kutkuttava ja houkutteleva”, hän
pohtii.

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

Talotekniikalle reboot

Välillä tarvittiin raskaampaa kättä: rakennuksen talotekniikka oli yksinkertaisesti
elinkaarensa lopussa, ja käytännössä kaikki meni uusiksi. Lämmitysjärjestelmä,
käyttövesiverkosto ja viemärit uusittiin, ilmanvaihtokoneiden
säädettävyyttä parannettiin ja huonekohtainen jäähdytys toteutettiin
kaukokylmän avulla.

Kiinteistöautomaatio- ja energianhallintajärjestelmä hyödyntää uusinta
teknologiaa. Äänieristystä parannettiin monin tavoin, ja talo on uuden hissin,
henkilönostimen ja sisäpihan sisäänkäynnin myötä nyt lähes esteetön.

Lisähaastetta tuli siitä, että uudelle talotekniikalle ei ollut olemassa
valmista tilaa, vaan se piti piilottaa – tavalla tai toisella – rakennuksen
sisälle. Taikatempussa auttoi, että talon kerroskorkeudet ovat varsin suuria
(pohjakerrosta lukuun ottamatta), ja niin talotekniikka saatiin sovitettua
alakattoon varsin mallikkaasti. Narjus on tyytyväinen lopputulokseen:

”Rakennuksen talotekniikka on nyt uudistettu täysin ja samalla
energiatehokkuutta
kohennettiin”, hän toteaa.

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

Katso kokonaisuutta!

Lopputulos on siis fiftarikaunotar moderneilla herkuilla. Narjus toteaa,
että samaan tapaan kuin alkuperäinen rakennus oli nimenomaan toimiva
kokonaisuus, myös Aalto Töölö haluaa täyttää saman kriteerin.

”Kokonaisuus tässäkin rakennuksessa muodostuu lukemattomista
arkipäiväisistä detaljeista. Se on tässä se hieno juttu”, toteaa Narjus, jolla
on CV:ssä muitakin saman aikakauden klassikoiden päivitystöitä, kuten
Eteläranta 10, Rautatalo ja Voimatalo.

”Vanhat talot ovat aina yksilöitä – ja siksi kiinnostavia.”

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

Rakennuksen pääkäyttäjä on vuoden alusta lähtien ollut Aalto
University
Executive Education Oy (Aalto EE), joka tarjoaa kansainvälisesti
liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita. Rakennukseen
on myös luotu monipuolisia, nykyaikaisia käyttötarpeita vastaavia toimistoja
koulutustiloja vuokrattavaksi. Helmikuussa Ravintola Töölö avasi kaikille
avoimen ruokaravintolan, juhlasalin ja auditorion, joissa voi järjestää erilaisia
juhlia, konsertteja, illallisia ja seminaareja.

Legenda elää

Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori
Pekka Mattila on hyvillään, että Kauppakorkeakoulun
perintö jatkuu nyt Töölössä uudessa muodossa.

”Aallon johtamiskoulutus on saanut hienon tukikohdan historiallisesta
rakennuksesta”, hän toteaa. Aalto EE:n kaikki 130 työntekijää ovat jo
muuttaneet taloon.

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

kuva
Kuva: Jaakko Kahilaniemi

Kokemuksia talosta on tosin vasta kuuden viikon verran – ja siitäkin
etätyö on vienyt osansa. Mattilan mukana vastaan on toki tullut ”lastentauteja”,
joita aina esiintyy uuden rakennuksen sisäänajovaiheessa, mutta
yleisvaikutelma on hyvin positiivinen – ja innostava.

”Tämä on yksi Helsingin hienoimmista työpaikoista”, hän uskoo.
”Asiakkaiden kannalta tila tukee oppimista hyvin tehokkaasti, olipa sitten
kyse luokka-, ryhmä- tai parityöskentelystä.”

Sotaisia detaljeja

Pekka Mattilasta huomaa, että hän on perehtynyt talon historiallisiin juuriin.
Hän huomauttaa, että talon suunnitelmat ovat jo 1940-luvulta ja
niissä häivähtää myös 30-luvun funkkis. ”40-luvun tyylistä on suunnitelmiin
mukaan tullut tietty kodinomaisuus ja yhteys inhimilliseen arkeen.”

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

Yksi yllättävä piirre talosta liittyy toiseen maailmansotaan – eri puolilla
rakennusta on muistumia sodasta. Esimerkiksi lattiassa ja katossa on
vektoreita, jotka muistuttavat Helsingin ilmatorjunnan käyttämistä valonheittimistä ja joidenkin alkuperäisten valaistusratkaisujen
inspiraatio on – hiukan
makaaberisti – ruumisarkuista.

”Nämä yksityiskohdat on säilytetty hyvin
ja ne löytyvät, jos osaa katsoa”, toteaa Mattila.

”Retroriski” ei realisoitunut

Pekka Mattila tunnustaa, että lähtö Aalto
EE:n nykyaikaisista, viihtyisistä tiloista Kampissa
ei ollut henkisesti helppo – edes toimitusjohtajalle.
Hänen ”pahin pelkonsa” oli
se, että muutto modernista toimintaympäristöstä
vanhaan ja päivitettyyn tilaan veisi jollain
tavalla organisaatiota taaksepäin.

”En halunnut, että Aalto EE tulisi tässä
mielessä osaksi mitään nostalgia- tai retroosastoa”,
hän toteaa.

kuva
Kuva: Tuomas Uusheimo

Tämä pelko oli turha. ”Tämä riski taklattiin
tosi hienosti”, hän kiittelee suunnittelijoita
ja rakentajia. ”Uusitussa rakennuksessa
on hienosti pariutettu
alkuperäistä
jälleenrakennusajan henkeä ja nykyaikaa
uusine ratkaisuineen.”

”Fiilis on raikas ja samalla lämmin –
ilman laitoksen tuntua”, Mattila huomauttaa.
”Tässä päivityksessä on mukana samaa
kodinomaista toteutusta kuin mitä alkuperäisessä
oli”, hän kiittelee.

kuva
Kuva: Mikko Raskinen

Tervetuloa kohotettuun todellisuuteen!

Kun Aalto EE muutti taloon, organisaatiolla
oli harkinnan paikka: miten vastataan yritysten
ja osallistujien odotuksiin ja tuotetaan
poikkeuksellinen asiakaskokemus uudessa
talossa? – Helmikuussa haastateltu Mattila
uskoo, että joitain vastauksia tähän kysymykseen
on jo olemassa.

”Haluamme tarjota prosessilaadun
lisäksi myös esteettistä laatua asiakkaille”,
toteaa Mattila ja mainitsee tarpeen ”kohotetulle
todellisuudelle”, jossa vierailu Aalto
Töölössä säväyttää aina.

”Tämän näkee arkkitehtuurin lisäksi
myös esimerkiksi materiaalivalinnoista.
Kaikki on vähän parempaa kuin kotona”,
hän toteaa.

Teksti: Sami J. Anteroinen

kuva
Kuva: Jaakko Kahilaniemi

Jaa tämä artikkeli: 

Projektit

Hyvä yhteistyö hankkeen vauhdittajana

ARE talotekniikkakumppaniksi Arinan hotellihankkeeseen Rukalle Osuuskauppa Arina valitsi ARE:n uuden, Rukalle nousevan hotellinsa talotekniikkaurakoitsijaksi. ARE toteuttaa hankkeen lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi

Lindström Talon uusi ilme

Ikoninen punatiilitalo Kalasataman kynnyksellä on itäisen kantakaupungin maamerkki. Yli 120-vuotias talo on aikojen alussa palvellut teollisuuskiinteistönä, Lindström Oy:n pesulana. Kiinteistöä on

Piristä sisustusta värillisillä akustiikkatuotteilla

Kivivillapohjaisen Rockfon Color-all® -akustiikkaratkaisun vivahteikkailla sävyillä voi luoda erilaisia tunnelmia klassisen hienostuneesta aina dramaattiseen tai kodikkaaseen. Suljetussa kierrossa kierrätettävän tuotteen akustiset

Puu näkyy Metsä Groupin uusissa toimitiloissa

Metsä Groupin Tampereen toimitilojen tilasuunnittelussa panostettiin toiminnallisuuteen, viihtyisyyteen ja muuntojoustavuuteen. Tilojen sisustuksessa käytetään puuta innovatiivisilla tavoilla. Toimivat ja viihtyisät toimitilat houkuttelevat

Eliel Saarisen 150-Vuotislahja

Arkkitehdit Aki Davidsson ja Jaana Tarkela saivat Lahden kaupungintalon perusparannuksesta suunnitteluprojektin, joka haastavuudessa hakee vertaistaan Suomessa. Suojellun rakennuksen sisukset menivät uusiksi,

Ajaton Café Höijer tarjoaa arjen luksusta

Ateneumin kolmanteen kerrokseen avattiin klassinen kahvila Café Höijer. JKMM Interiors suunnitteli kahvilan Valopihan ja yleisötilojen uudistuksen yhteydessä. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda