Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Eteläsataman elämyskeidas

UUTTA DESIGN- ja arkkitehtuurimuseota puuhataan nyt tosissaan. Huhtikuussa Jane ja Aatos Erkon
säätiö hyppäsi hankkeen tukijaksi Suomen ennätyssummalla: säätiö on tehnyt ehdollisen päätöksen uuden
museosäätiön pääomittamisesta 20 miljoonalla eurolla, mikä on suurin Suomessa koskaan kulttuurille tehty
yksityinen lahjoitus.

Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat ehdollisesti sitoutuneet heittämään peliin
mukaan neljä miljoonaa. Näin koossa on jo 24 miljoonaa vaadittavasta 30 miljoonasta, jotka tulee valtion ja
Helsingin kaupungin laatiman museon toteutusmallin mukaan kerätä yksityisiltä tahoilta.

Kansalliseen hankkeeseen tarvitaan toki myös valtion ja kaupungin tuhti tuki: kummankin kontolle
on kaavailtu 60 miljoonaa euroa. Julkista ja yksityistä rahaa yhdistämällä saadaan kasaan uudelle
perustettavalle museosäätiölle vähintään 150 miljoonan euron pääoma.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori pitää merkittävänä, että jo tässä aikaisessa hankkeen valmistelua
koskevassa vaiheessa on onnistuttu saamaan aikaiseksi yksityisen rahoituksen kokonaisuus, joka miltei
kattaa asetetun vaatimustason. Kun Suomen suurimmat säätiöt ovat mukana hankkeessa heti alusta
alkaen, tämä on vahva osoitus hankkeen suuresta yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja luo uskoa
vaativan hankkeen onnistuneeseen toteutumiseen, linjaa Vapaavuori.

Rahankeruu sujuu ja muutakin tapahtuu. Maaliskuussa 2021 aloitettiin museon perustamiseen tähtäävä
selvitysvaihe ja hankkeelle nimettiin ohjausryhmä ja hankejohtaja. Hankkeen valmisteluvaiheen odotetaan
kestävän vuoden 2023 loppuun, jolloin tarvittavien selvitysten pohjalta sekä valtiolla, kaupungilla että
yksityisillä rahoittajilla on mahdollisuus tehdä lopulliset rahoituspäätökset. Tällöin myös hankkeen varsinainen
toteuttaminen voi alkaa.

Uutta design- ja arkkitehtuurimuseota varten halutaan perustaa vielä tämän vuoden aikana uusi säätiö,
jonka hallintaan siirtyisivät Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kokoelmat. Säätiö vastaisi uuden museon
varainhankinnasta ja hallitsisi sen pääomaa.

Hallinnollisia kuvioita kiinnostavampaa on tietysti itse museon fyysinen toteutus. Museota varten
halutaan toteuttaa uudisrakennus Helsingin Eteläsatamaan osana Makasiinirannan laajempaa kehittämistä.
Museon toteuttamisesta on tarkoitus järjestää erillinen arkkitehtuurikilpailu.

Museohanke on kerännyt nostetta suhteellisen lyhyessä ajassa: sen valmistelu perustuu
etupäässä vuosina 2018–2019 opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin yhteistyössä
Suomen arkkitehtuurimuseon säätiön ja Designmuseon säätiön kanssa toteuttamaan selvitystyöhön ja
museokonseptin laatimiseen. Uusi museo halutaan Eteläsatamaan edustamaan ”laadultaan, näkyvyydeltään
ja vaikuttavuudeltaan kansainvälistä huipputasoa” ja toimimaan alansa valtakunnallisena vastuumuseona
maassamme.

Eri asiantuntijoiden näkemysten mukaan suomalaisesta designista on muodostunut brändi, jota pitäisi
hyödyntää nykyistä enemmän. Vaikka Kaj Franck totesi aikoinaan, että jos tuote ei puhu puolestaan,
on muotoilijankaan turha puhua, ei nykypäivän tarina- ja elämystaloudessa voi suurinkaan guru enää
kaunopuheisesti vaieta. Suomalaisella designilla ja arkkitehtuurilla on kehityspolku ja identiteetti, jotka
ansaitsevat maailmanluokan estradin.

Barack Obama totesi aikoinaan, että Suomessa on maailman paras hallinto ja eniten hevibändejä
suhteutettuna väkimäärään – samalla kun fiilisteli asioiden mahdollisella yhteydellä. Voisiko sitten olla
niin, että maailman onnellisimman kansan salainen ase onkin sinivalkoinen design ja linjakas rakennettu
ympäristö?

Designin suurvalta on näyteikkunansa ansainnut.

Petri Charpentier

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Linak Tukholman messuilla

LINAK ESITTELI Tukholmassa MOVE-teemalla messuvieraille erilaisia tapoja, joilla voi edistää terveyttä ja lisätä joustavuutta toimisto- ja kotiympäristössä. Messuvieraat saivat kokeilla tulevaisuuden

Cosentino Tukholman messuilla

COSENTINO OLI mukana Tukholman messuilla Natural by Vieser -messuosastolla Vieserin yhteistyökumppanina. Osastolla Cosentino esitteli Dekton seinä- ja lattiamateriaaleja. Viime syksyn Habitare

Kährs Tukholman messuilla

Kährsin teemana Tukholman messuilla 2020 oli Mix & Match. Osastolla esiteltiin kolmen tunnelmallisen väritrendin alle koottua näyttävää kokonaisuutta, joissa yhdisteltiin Kährs-parketteja

Framery Tukholman messuilla

Frameryn messuosasto Tukholman huonekalumessuilla oli vierailijoille mielenkiintoinen kokemus monella tapaa. Ständi itsessään oli jättimäinen Framery 2Q jonka sisälle oli rakennettu monia

Arktis Tukholman messuilla

ARKTIS on muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen esillä Tukholman kalustemessuilla omalla osastollaan C-­‐hallissa, C14:51. Mikko Halosen suunnittelema osasto on saanut osakseen

Vähähiilisyys ja digitaalisuus mullistavat

Rakentaminen etsii uomaansa 2020-luvulla. Esimerkiksi liike- ja varastorakentaminen hiljenee selvästi mittavien hankkeiden valmistuessa. Teollisuusrakentaminen sen sijaan vaikuttaisi kasvavan terhakkaasti lisääntyvästä kansainvälisen

Muraali on viraali

Rakennetussa kaupunkiympäristössä harvalla asialla on yhtä pysäyttävä vaikutus kuin taiten tehdyllä seinämuraalilla. Viime vuosina julkiset seinämaalaukset ovat kokeneet ilahduttavan elinvoimaisen uuden

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,