Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Arkkitehtuuripolitiikka on uudet nuottinsa ansainnut

UUSI ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN ohjelma (Apoli20) alkaa olla loppusuoralla. Ohjelmaehdotus on nyt lausuntokierroksella, jonka pohjalta lopullinen ohjelma viimeistellään. Arkkitehtuuripoliittisten suuntaviivojen päivittäminen on aiheellista, sillä edellisestä (ja ainoasta!) kansallisesta ohjelmasta on aikaa: Suomen ensimmäinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma valmistui vuonna 1998.

Apoli20-ohjelmaa on työstetty nyt pari vuotta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ympäristöministeriö asettivat
toukokuussa 2019 työryhmän laatimaan Suomelle uuden arkkitehtuuripoliittisen ohjelman. Arkkitehtuuripoliittista
ohjelmaa valmistellut työryhmä tarkasteli, miten suomalainen arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö vastaavat suuriin
yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Päällimmäisinä työryhmän ”haastenipussa” ovat ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, uudet
teknologiat – mutta näissä nähdään myös kosolti mahdollisuuksia.

Ehdotus arkkitehtuuripoliittiseksi ohjelmaksi luovutettiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikolle ja ympäristöja
ilmastoministeri Krista Mikkoselle tammikuussa 2021. Ministeri Saarikko linjasi tuolloin, että ohjelman tavoitteena on
vahvistaa rakennettuun ympäristöön vaikuttavien toimijoiden keskinäistä yhteistyötä. Näiden talkoiden sujuvoittamiseksi
Suomeen tarvitaan rakennuskulttuuria, joka vahvistaa taloutta kestävästi, tarjoaa ratkaisuja kansainvälisiin kysymyksiin
ja antaa mahdollisuuksia jokaiselle ihmiselle elää hyvässä ja miellyttävässä ympäristössä.

Saarikon mukaan arkkitehtuurissa suuret linjat yhdistyvät yksilön henkilökohtaiseen kokemukseen. Näin on
tärkeää ymmärtää rakennetun ympäristön merkitys yksilön hyvinvoinnille sekä sille, kuinka yksilö kokee osallisuutta
yhteiskunnan jäsenenä.

Ohjelmaehdotus käsittelee viittä pääteemaa, jotka ovat ilmastonmuutos, yhdenvertaisuus, talous, merkitys ja
koulutus. Globaalien kysymysten ohella on paneuduttu Suomelle ominaisiin tekijöihin, kuten väestön ikääntymiseen,
aluekehitykseen ja kulttuuriperintöön.

Ministeri Mikkonen kiitteli työryhmän tunnistaneen ansiokkaasti, miten hyvän suunnittelun, kaavoituksen
ja rakentamisen avulla voidaan edistää monien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemista. Panostaminen
kaavoituksen ja rakentamisen laatuun vie meitä kohti vähähiilistä rakennettua ympäristöä, joka vaalii myös luonnon
monimuotoisuutta.

Ohjelmaehdotukseen sisältyy useita lupaavia toimenpiteitä rakennetun ympäristön ilmastotoimien tehostamiseksi,
kuten kaavoituksen päästövaikutusten arvioinnin kehittäminen sekä kiertotalouskorttelin konsepti.

Rakennetun ympäristön hyvä suunnittelu on tärkeää, koska se tukee elinvoimaisuutta, sosiaalista
yhdenvertaisuutta ja monimuotoistuvia elämäntapoja niin kasvavissa kaupungeissa kuin maaseuduilla. Työryhmä nostaa
esiin, miten voidaan kehittää asukkaiden osallistumista kaavoitus- ja suunnitteluprosesseihin.

Ohjelmassa esitetään mm. etätyöskentelyä tukevia yhteistiloja sekä asuntorakentamisen laadun arviointiin
laadittavaa kriteeristöä. Tietoisuutta rakennetun ympäristön vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin halutaan lisätä
ja tuoda näiden asioiden välinen yhteys entistä vahvemmin niin sosiaali- ja terveyspoliittiseen kuin maankäytön ja
rakentamisen suunnitteluun.

Lisäksi työryhmä ehdottaa perustettavaksi palkintoa arkkitehtuuriltaan korkeatasoiselle ja kestävälle rakentamiselle.

Ohjelmaehdotuksessa on mukana myös toimia, joilla voidaan vahvistaa suomalaisen arkkitehtuurin vientiä
maailmalle ja Suomen vetovoimaa arkkitehtuurimatkailun kohteena. Tulevalla arkkitehtuuri- ja designmuseolla on
keskeinen rooli arkkitehtuurin näyttely- ja tapahtumakulttuurin vahvistamisessa.

Työryhmä katsoo, että kestävä suunnittelu ja rakentaminen tulee nostaa koulutuksen läpäiseväksi
periaatteeksi. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen roolia tulee vahvistaa kehittämällä eri koulutusasteiden
opetushenkilöstön pedagogista osaamista arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksessa. Samalla tulee suunnata valtion
rahoittaman opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstön täydennyskoulutuksen rahoitusta arkkitehtuuri- ja
muotoilukasvatuksen hankkeisiin.

Toivottavasti ohjelmaehdotusta ei vallan vesitetä jatkokäsittelyssä – sen verran arvokkaita avauksia se sisältää.

Petri Charpentier

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Arkkitehtuurikoulutus murroksessa

Onko arkkitehtuurikoulutus Suomessa kriisissä? Opiskelijat valmistuvat perinteisiin käytäntöihin ja ylityökulttuuriin tottuneina, usein itseään kuluttaen, sen sijaan että he saisivat valmiudet kestävään

Kaikki, mikä arkkitehtuurissa menee pieleen

Arkkitehtuurin ala kohtaa lukuisia rakenteellisia ja kulttuurisia haasteita. Edwin Heathcoten mukaan arkkitehdit, erityisesti nuoremmat ammattilaiset, kantavat syvää syyllisyyden tunnetta rakennusalan ympäristö-,

Kiertotalouden kolme mahdollistajaa

Kirjoittaja: Miisa Tähkänen Kiertotalous on ajattelutapa, jossa arvoa muodostetaan palveluista ja uudelleenkäytöstä. Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti toimivaan liiketoimintaan kannattaa pyrkiä monesta syystä:

Kaupallisten tilojen korjaushankkeiden kestävyys

Kirjoittaja: Susanna Leppänen Kestävät arvot eivät toistaiseksi useinkaan ohjaa vuokralaisten tilasuunnittelua korjausrakentamishankkeissa. Isoihin energiaremontteihin ja koko hankkeen mittakaavaan suhteutettuna yksittäisten liiketilojen

Eteläsataman elämyskeidas

UUTTA DESIGN- ja arkkitehtuurimuseota puuhataan nyt tosissaan. Huhtikuussa Jane ja Aatos Erkon säätiö hyppäsi hankkeen tukijaksi Suomen ennätyssummalla: säätiö on tehnyt

Kiertotalous kirittää kiinteistö- ja rakennusalaa

VALTIONEUVOSTON EHDOTUS kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi julkaistiin heti vuoden alkuun. Kiinteistö- ja rakennusalan (kira-ala) yrityksillä on ”mittavat mahdollisuudet” kiertotalouden hyödyntämiseen, strategiapaperissa arvioidaan.

Sairaala Nova on rakennettu potilasta varten

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uudessa keskussairaalassa huomioidaan koko maakunnan tarpeet potilas edellä -periaatteen mukaisesti. Sairaala Novan suunnittelussa on lähdetty siitä, että potilaalle tehdään