Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Älylasit ja muut erikoislasit tuovat uusia vaihtoehtoja rakentamiseen

Nykyaikaisilla lasimateriaaleilla ja -ratkaisuilla on mahdollista saada uutta ilmettä rakennusten arkkitehtuuriin ja myös muunneltavuuteen. Varsinkin älylasien tekniset ominaisuudet ovat viime vuosina kehittyneet huimaa tahtia. Myös niin sanotut toiminnalliset lasit voivat korvata vaikkapa verhoja tai eristerakenteita.

LASIRATKAISUILLA ON käyttöä monenlaisissa kohteissa. Muun
muassa lasijulkisivut ovat yleistyneet sekä liike- että asuinrakennuksissa.

Energian ja ympäristön säästämiseksi hyvä lämmöneristävyys on
tärkeää muun muassa julkisivujen ikkunarakenteissa. Suuriakin lasiikkunoita
voidaan toteuttaa, jos lasien yhteydessä olevien rakenteiden suunnittelussa vältetään kylmäsiltoja. Joissakin ratkaisuissa on myös
toteutettu kaksoislasijulkisivuja, jolloin lasi-ikkunoiden välitila toimii osaltaan
lämmöneristeenä.

Samaten lasin ääneneristävyys voi olla tärkeä ominaisuus. Ääntä eristävillä
laseilla voidaan ratkaisevasti vaimentaa sekä ulkoa että muualta
sisätiloista kantautuvaa häiritsevää melua.

Lasi voi edistää myös rakenteellista paloturvallisuutta. Suomessakin
paloluokitettujen lasien käyttö on yleistynyt.

Nykyiset palosuojalasit ovat tyypillisesti monikerroslaminaattilaseja,
joissa eristekerroksia on sijoitettu lasipintojen väliin. Myös kaarevia palosuojalaseja
voidaan toteuttaa.

kuva

Sumennettavia laseja neuvotteluhuoneisiin

Älylasien lisäksi markkinoille on tullut myös älykalvoja. Aiemmissa älylaseissa
kalvo oli valmiiksi asennettuna lasien väliin.

Tällaiset ratkaisut voivat olla esimerkiksi elektrokromaattisia lasiin kiinnitettäviä
kalvoja, jotka saadaan läpinäkymättömiksi – ja taas näkyviksi –
sähkövirran avulla.

Yrittäjä ja lasiratkaisujen asiantuntija Joni Purola Ostosikkuna Oy:stä
luonnehtii älylaseja ennen kaikkea yksityisyyttä parantaviksi tuotteiksi,
jotka eivät kuitenkaan pimennä huonetta estämällä valon pääsyä läpi.

”Toimimme älylasikalvojen maahantuojana. Suomessa on tehty jo
kymmeniä asennuksia”, hän sanoo.

”Näissä tuotteissa on monenlaisia uusia sovelluksia. Älylaseilla saadaan
haluttaessa sumennettua vaikkapa neuvottelutilojen tai sairaaloiden
leikkaussalien ikkunoita.”

Ideana tällaisissa laseissa on, että niitä on mahdollista tarvittaessa
sumentaa virtakatkaisimesta. Kun lasissa kulkee heikko sähkövirta, se on
läpinäkyvä kuten tavalliset ikkunat.

”Kalvot toimivat ikään kuin kaihtimina, mutta niitä on helpompi hallita
ja pestä kuin verhoja”, Purola muistuttaa.

”Toisaalta ne sopivat luontevasti sellaisiin paikkoihin, joihin olisi hankala
asentaa verhoja tai sälekaihtimia – kuten neuvotteluhuoneisiin.”
Kevyet lasiseinät ovat toimistoissa kätevä ratkaisu myös siksi, että niitä
voidaan tarvittaessa siirtää paikasta toiseen helpommin kuin kiinteämpiä väliseiniä. Niinpä tämäntyyppiset toiminnalliset lasiratkaisut mahdollistavat
esimerkiksi tilojen muuntelun joustavasti eri käyttötarkoituksiin.

Ӏlylaseilla saadaan
haluttaessa sumennettua
vaikkapa neuvottelutilojen
ikkunoita.

Kalvo soveltuu jälkiasennuksiin

Purolan mukaan älykalvojen merkittävä etu älylaseihin verrattuna on se,
että kalvo voidaan asentaa olemassa oleviin laseihin joko koko lasin alalle
tai vain osalle lasista. Kalvot soveltuvat hyvin muun muassa saneerauskohteisiin.

Älykalvo voi olla myös sävytetty. Eri tarkoituksiin on olemassa myös
tummennus- ja peilikalvoja.

Kaikki markkinoilla olevat älylasikalvot tuotetaan Kiinassa, missä niitä
valmistaa kolme eri tehdasta.

”Valmistajia on vain vähän, koska älylasien tuotantolaitteet ovat kalliita
ja koska yksikin tehdas pystyisi tuottamaan kaikki maailmassa tarvittavat
älykalvot”, Purola toteaa.

”Suomessa monet yritykset ovat olleet kiinnostuneita sähköisesti
sumennettavista lasiratkaisuista. Markkinoita olisi paljon ja ne kasvavat
ainakin 30 prosentilla vuosittain. Älykalvot ovat edullisempi ratkaisu kuin
olemassa olevien lasien vaihtaminen uusiin älylaseihin.”

”Älykalvo tosin on puolta edullisempi kuin kiinteät älylasit, mutta projektin
kokonaishintaa ei ole helppo arvioida pelkästään älykalvon metrihintatarjousten
perusteella. Kalvon hintaan pitää laskea mukaan kalvojen
leikkaus, johtimien asennus, rahti, tullimaksu, virtalähde, kaapelit, peitelistat
sekä asennustyö”, Purola mainitsee.

Hänen yrityksensä edustamat SONTE-älykalvot tulivat myyntiin
vuonna 2013, mutta Suomeen niitä on tuotu vasta noin kahden vuoden
ajan.

”Esimerkiksi Puolassa älykalvoratkaisuja on toteutettu jo paljon, koska
sinne niitä on markkinoitu huomattavasti kauemmin”, selittää Purola.

Teksti: Ari Mononen
Kuvat: Ostosikkuna Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Pinnat

Luonnollisuus näkyy pintamateriaaleissa

Lämpimät luonnonsävyt, tekstuurit ja luonnosta vaikutteita saaneet kuosit luonnehtivat vahvasti tämän vuoden pintamateriaalien uutuuksia. Pinnat saavat olla aiempaa elävämpiä ja ilmeeltään kerroksellisempia.

Seinäpinnat ottavat uuden roolin – akustiikka, painotekniikka ja materiaalit yhdistävät toiminnallisuuden ja estetiikan

Seinä ei ole enää pelkkä tausta tilalle. Nykyaikaisessa sisustussuunnittelussa seinäpinnat osallistuvat tilan ilmeen rakentamiseen, käyttäjäkokemukseen ja jopa työskentelyn tai oppimisen edellytyksiin. Samalla digitaalinen painotekniikka on laajentanut suunnittelijan mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllisiä pintoja lähes mille tahansa materiaalille. Kun tähän yhdistetään kasvavat vaatimukset hyvästä akustiikasta, seinäratkaisut ovat nousseet merkittäväksi osaksi kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Onnistunut lopputulos syntyy kuitenkin vasta silloin, kun estetiikka, tekninen toimivuus ja materiaalien ominaisuudet suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

Tekstiili ei ole enää vain viimeistelymateriaali

Julkitiloissa tekstiili vaikuttaa yhtä aikaa akustiikkaan, tilan tunnelmaan, visuaaliseen identiteettiin ja materiaalien kestävyyteen. Kun suunnittelussa huomioidaan myös huollettavuus ja materiaalin elinkaari, tekstiilistä voi tulla yksi tilan toiminnallisista rakennuspalikoista.

Perinteiset materiaalit, uudet vaatimukset

Laatat, luonnonkivi ja tiili ovat rakennusmateriaaleja, joiden käyttö perustuu paljon muuhunkin kuin estetiikkaan. Arkkitehdille ja suunnittelijalle ne ovat välineitä, joilla vaikutetaan rakennuksen käyttöikään, huollettavuuteen, sisäilmastoon ja käyttökokemukseen. Samalla materiaalivalintoja ohjaavat yhä vahvemmin vastuullisuus, elinkaariajattelu ja rakennusten muuttuvat käyttövaatimukset. Perinteiset materiaalit ovatkin löytäneet uuden roolin nykyarkkitehtuurissa, jossa pitkäikäisyys ja ajaton ilme nousevat hetkellisiä trendejä tärkeämmiksi.

Lasi muuttuu passiivisesta pinnasta aktiiviseksi rakennusosaksi

Lasi on siirtymässä arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa uuteen rooliin. Pelkän läpinäkyvän materiaalin sijaan siitä on kehittymässä teknisesti aktiivinen ja tilan toimintaan vaikuttava rakennusosa, jossa yhdistyvät energiatehokkuus, muunneltavuus, yksityisyys ja kestävyys. Muutos näkyy sekä materiaalikehityksessä että suunnittelukäytännöissä.

Lattia kantaa arkkitehtuuria — materiaali ratkaisee

Lattia on sisustuksen suurin yksittäinen pintarakenne. Se määrittää tilan akustiikan, lämpömukavuuden ja visuaalisen yhtenäisyyden — ja samalla se joutuu kovimmalle rasitukselle. Materiaalivalinta on siksi sekä tekninen että arkkitehtoninen päätös.

Uutta ilmettä seinäakustiikkaan

Seinäakustiikka ei ole vain huomaamaton tekninen ratkaisu, vaan yhä useammin aktiivinen osa tilan visuaalista identiteettiä. Uusi Ecophon Texona-värivalikoima tuo suunnitteluun tervetulleen

Alakaton ääneneristys parantaa yksityisyyden suojaa

Rockfonin kivivillapohjaisissa dB-levyissä yhdistyvät erinomaiset ääneneristys- ja äänenvaimennusominaisuudet. Alakaton ääneneristyksellä varmistetaan, että luottamukselliset tiedot pysyvät salassa eivätkä tilasta toiseen kantautuvat äänet

Suurlaatta on katseenvangitsija

Suurlaatat ovat monipuolinen sisustustuote, jolla voidaan toteuttaa näyttäviä sisustuskokonaisuuksia sisälle ja ulos. Saumattomat suurlaatat luovat tilaan rauhallisen, harmonisen tunnelman. Materiaalina laatat

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu lehti

Tyyliä ja designia lattiaan ominaisuuksista tinkimättä

Innovatiivisen, patentoidun sävytysjärjestelmänsä ansiosta Sika ComfortFloor® -lattiajärjestelmillä voidaan nykyisin toteuttaa lukematon määrä erilaisia visuaalisia ilmeitä marmorista puujäljitelmään ja mikrosementtiin. PU-lattia on

Puulattia on sekä ajaton että trendikäs

Puulattioiden nousevana trendinä tällä hetkellä on kalanruotokuviointi. Suositut vaaleat sävyt ovat saaneet rinnalleen tumman tammen. Puulattian kulutuksen- ja kosteudenkestävyyttä voidaan parantaa

Vältä vesivahingot huolehtimalla vesieristyksestä

Betonin pinnoituksessa käytettävät Polymeeripinnoitteet, (epoksit, akryylimassat polyuretaanipinnoitteet) eivät itsessään toimi vesieristeinä. Vesieriste on oma joustava kerros, joka asennetaan pohjaprimerin päälle. POLYMEERIMASSOJEN

Hiilinegatiivisten tekstiililaattojen valikoima laajenee

Syyskuun alussa Suomen markkinoille lanseeratut hiilinegatiiviset tekstiililaatat tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia erilaisten tunnelmien luomiseen toimitiloihin ja julkisin tiloihin. Materiaaliteknologialtaan ainutlaatuiset hiilinegatiiviset tekstiililaatat

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.