Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Rakentaminen

Koti, joka varastoi hiiltä?

Luomua lautasella, tuulivoimaa pistorasiassa, kierrätetty takki päällä ja kirpputorilta löytynyt nojatuoli olohuoneessa. Kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja ruoan, energian ja

Radikaalia suunnittelua – vai järkevää liiketoimintaa?

Kirjoittaja: Elmeri Nordenswan Toimin vastuullisuuskoordinaattorina pohjoismaisen kiinteistönomistajan leivissä. Työni painottuu konsernitason vastuullisuustavoitteiden seurantaan ja toiminnan kehittämiseen ympäristövaikutustemme vähentämiseksi. Kuluvana vuonna

Kiertotaloudessa kannattaa vain aloittaa

Kirjoittaja: Salla Saukkoriipi Tuskin kukaan ajattelee kiertotalouden olevan huono asia. Samoin luultavasti kaikille on selvää, että ilmaston sekä luonnon monimuotoisuuden

Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtava

Kirjoittaja: Pekka Kiuru Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Päästövähennystalkoissa katseet on siis

Habitare 2023

Laadukas printtilehti kutsuu tutustumaan digitaaliseen mediaan Toimialakohtaisten medioiden lukijat arvostavat printtilehdessä laatua, kutsuvaa ilmettä ja kiinnostavia sisältöjä. Messuilla jaettava painettu

Valaistus turvallisuuden tukena

Turvavalaistus toteutetaan kohteen ja käyttötarpeen mukaisesti. Etähallinta ja -testaus helpottavat turvavalaistuksen kunnossapitoa. Adaptiiviset järjestelmät yleistynevät lähivuosina. TURVAVALAISTUS ON kiinteistön turvallisuusjärjestelmien

Kehitys lähti keittiöveitsestä

Näin syntyi korjauseriste PAROC Trio Asiakkaan tarpeesta ja alkuperäisestä ideasta jalostui korjauseriste PAROC® Trio, Senior Development Engineer Bror Engström Owens

Lohdullinen ympäristö viimeisten hyvästien hetkiin

Malmin vainajatilojen rakennus vastaa tarpeeseen, joka koskettaa meitä kaikkia jossain vaiheessa elämäämme. Se puhuttelee meitä sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla että yleisemmin yhteiskuntana, jonka väestö ikääntyy. Osana elämän kiertokulkua kohtaamme kaikki jäähyväisten hetkiä läheisen ihmisen menehtyessä. Nämä hetket ovat ainutlaatuisen henkilökohtaisia ja intiimejä. Ne myös kutsuvat ihmiset yhteen tukemaan ja lohduttamaan toisiaan hyvästien jättämisessä. Tavat, joilla kokoonnumme perheen ja ystävien kesken surun hetkellä, vaihtelevat riippuen perinteistä ja arvoista, jotka yhdistävät meitä yhteisöinä. Yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme elämän merkittäviin taitekohtiin liittyy laaja kirjo erilaisia perinteitä. Viimeisiin jäähyväisiin liittyvät rituaalit ovat tärkeä osa ihmisten kulttuuriperintöä.

Konvektio vaikuttaa tuulettuvan julkisivun toimintaan

Tuulettuva julkisivu mielletään usein kosteusteknisesti turvalliseksi ja pitkäikäiseksi ratkaisuksi. Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin ilmiö, joka voi merkittävästi heikentää rakenteen todellista energiatehokkuutta: lämmöneristeessä mahdollisesti tapahtuva konvektio.

Uusi on aina uusi

Kiire, tiedonpuute ja logistiset vaikeudet jauhoivat vain 15 vuotta vanhat marketin julkisivuelementit tomuksi.

Naapurista mallia viherrakentamiseen

Miksi vähähiiliset ratkaisut ja viherrakentamisen arvostus ovat Ruotsissa selvästi pidemmällä kuin Suomessa? Erot eivät selity vain ilmastolla tai kaupunkirakenteella, vaan ennen kaikkea sillä, miten vihreä infrastruktuuri ymmärretään osaksi yhteiskunnan perusrakenteita, taloutta ja julkista päätöksentekoa.

Opas rakennusperintölain soveltamiseen on julkaistu

Ympäristöministeriö on julkaissut soveltamisoppaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain soveltamisen tueksi. Opas yhtenäistää rakennusperintölain tulkintaa ja soveltamista. Rakennusperinnön suojelemisesta annettua lakia,

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Prointerior 3/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.