Arkkitehtuurin, tilasuunnittelun ja rakentamisen media

Blogi

Pienistä puroista kasvaa iso virta – tilasuunnittelun hiilijalanjäljellä on väliä

Kirjoittaja: Elina Samila

Kun tiloja muutetaan ja remontoidaan yhä uudelleen, kasvavat myös tilamuutosten ympäristövaikutukset. Jotta vaikutuksia voitaisiin arvioida ja vertailla, Green Building Council Finlandin tilamuutoksia suunnittelevat ja toteuttavat jäsenyritykset kehittivät yhdessä ohjeen tilasuunnittelun hiilijalanjäljen laskentaan. Mukana työryhmässä oli yli kaksikymmentä yritystä, joille tilamuutosten oman hiilijalanjäljen laskentaohjeen laatiminen oli tärkeää niin oman liiketoiminnan kuin koko alan kehittämisen näkökulmasta.

Tilamuutoshankkeiden hiilijalanjäljen laskentaan tarvittiin oma ohjeensa

Useissa kansainvälisissä selvityksissä tilamuutosten tuotesidonnaisten päästöjen määrää on kyllä tutkittu, mutta suomalaista tilastoa tai laskentatapaa ei vielä ole ollut saatavilla.

Tilamuutoshankkeita tehdään kuitenkin vuosittain iso määrä, joten niihin sitoutuu myös paljon päästöjä. Muutoshankkeet ovat usein myös nopeatempoisia, ja niitä tehdään kaupallisissa tiloissa tyypillisesti käyttäjän vaihtuessa, tai kun tulee tarve päivitykselle. Siksi tilamuutosten aiheuttamiin päästöihin oli tärkeää päästä pureutumaan entistä paremmin.

Tilamuutoksista voidaan tehdä kestävämpiä esimerkiksi valitsemalla laadukkaita, vähähiilisiä ja kierrätettyjä materiaaleja tai tuotteita, jotka kestävät asiakkaalta toiselle. Myös aikaa kestävä suunnittelu, muuntojoustavuus ja olemassa olevan säilyttäminen ovat avainasemassa, sillä ne vähentävät muutosten tarvetta tai niiden laajuutta.

Yhteinen ohje hyödyttää koko kiinteistö- ja rakentamisalaa

Pienet tilamuutokset jäävät hiilijalanjäljenlaskennassa usein huomiotta, vaikka kokonaisuutena niihin sitoutuu valtava määrä päästöjä vuosittain. Aikaisemmin hiilijalanjälkilaskenta keskittyi lähinnä suurempiin, uudisrakennus- tai peruskorjaushankkeisiin. Esimerkiksi ympäristöministeriön hiilijalanjäljenlaskentaohje soveltuu uudisrakennuksiin ja mittaviin peruskorjaushankkeisiin.

Yhteinen ohje hiilijalanjäljen laskentaan hyödyttää lopulta koko kiinteistö- ja rakentamisalaa. Se yhtenäistää laskentaa, jolloin suunnitteluratkaisuja ja myöhemmin hankkeitakin on helpompaa vertailla keskenään. Vertailukelpoisuus vie koko alan kehitystä eteenpäin. Vertailtavuutta tarvitaan myös ratkaisujen kesken. Monille tilamuutoksissa käytettävillä materiaaleille ja tuotteille ei löydy vielä EN-standardin mukaista EPD-tietoa eikä tietoa kansallisesta päästötietokannasta.

Tulevaisuudessa toivomme hiilijalanjäljen laskennan olevan automaattisesti osa kaikkia kaupallisia hankkeita. Kannustamme kaikkia organisaatioita ottamaan laskelmat osaksi tilamuutoshankkeita ja tuotevalmistajia laatimaan ympäristöselosteita.
Työryhmän laatiman Tilasuunnittelun hiilijalanjäljen laskentaohjeen saa vapaasti ladata käyttöönsä figbc.fi -verkkosivuilta. Laskentaohjeesta löydät myös listan EPD-datapankeista ja laskentatyökaluista.

GREEN BUILDING COUNCIL FINLAND

Elina Samila
Kestävän kehityksen asiantuntija
Green Building Council Finland

CTA

Blogi

Kiertotaloudessa kannattaa vain aloittaa

Kirjoittaja: Salla Saukkoriipi Tuskin kukaan ajattelee kiertotalouden olevan huono asia. Samoin luultavasti kaikille on selvää, että ilmaston sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta

Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?

Julkisivuja korjataan edelleen vain puolet laskennallisesta korjaustarpeesta, vaikka korjaamisen määrä onkin kasvanut vuosittain (Forecon Oy, Julkisivujen markkinat Suomessa 2024). Julkisivukorjaamisen prosessin

Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtava

Kirjoittaja: Pekka Kiuru Energiantuotannon hiilijalanjälki on pudonnut ennakoitua nopeammin, mikä nostaa rakennusmateriaalien osuutta rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljestä. Päästövähennystalkoissa katseet on siis kohdistettava

Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteena

Kirjoittaja: Inari Weijo Suomessa on suhteellisen harvinaislaatuista, että rakennustyömailla tai rakennuksissa tapahtuu onnettomuuksia, joissa tavanomaisen käytön seurauksena syntyy vakavia tapaturmia ja